Ta(i)katalvi

Istun vaan ja kuuntelen kun Ville laulaa yöstä ja enkeleistä ja rakkaudesta. Uuden aamun lauluja, siis. Jaana on pian Riiassa ja sitten täytyy taas olla sosiaalinen, ei sillä - pidän siitä, että ihmiset vierailevat. Mutta kokoajan enemmän kaipaan Helsinkiin, enkä malta olla ilman. Luulen, että koko se kesäloma tulee vietettyä osittain Helsingissä, mutta katsotaan. Suomessa kaikki on lähempänä ja Suomessa kierrätetään roskat. Suomessa on saunoja ja Suomessa on mukavia poikia.

Olen ollut hiukan kipeänä, ei mitään verrattuna vanhoihin aikoihin, joten olen ihan tyytyväinen. Menin tänään kipeänä töihinkin. Nyt tekisi mieleni olutta. Kylmää siideriä. Suomalaista seuraa! Mutta se Jaana on kohta täällä. Huomenna on Cosmobile keikalla Nabaklabissa. Siellä lisää niitä suomalaisia.

Olisi myös hienoa tienata sen verran, että kuukauden lopussa ei olisi satasta miinuksella. Kamalan hienoa. Ehkä jo ensi kuussa.

Sitten minä haluaisin treenata Tiinan kanssa. Vähän soiteltas, tulis parempi mielikin. Ehkä sekin onnistuu, paitsi jos se Tatti muuttaa kauas (tai ei niin, mutta vähän kauas). Ja minä haluan kesällä TUSKAAN. Tänään näyttää olevan paljon asioita, joita haluaa.

Lähden hakemaan Jaanaa. Ja olutta. Huomenna töitä kuitenkin. Ollaan kohtuudella.

Tammikuu on pakkaskuu

Noinhan se vuosi vain alkoi pakastellessa oikein kunnolla myös täällä Helsingissä - iloa tästä ei minulle ole ollut - aurinkoiset pakkaspäivät ovat jääneet taas sairastelun jalkoihin. En ymmärrä miten olen niin hyvä metsästämään kaikkein ärhäkkäimmät ja pisimmät virukset ja bakteerit. Tällä kertaa vierailulla oli vatsavirus, joka lamautti koko vatsan ja lääkärin sanojen mukaan vatsa tuntui "kuin leililtä joka heiluttaa sisältöään". Noh, ei siinä, pahin oli ohi jo lauantai-iltana, tosin tänäänkin vielä hiukan on koskeskellut.

Huomenna menen aamulla kello 8:00 toiselle puolen Helsinkiä työhaastatteluun. Saas nähdä kuinka käy. Ennen seuraavaa matkaa pitäisi ehtiä aamulla Partioaitasta hakemaan ultrakevyt makuupussi ja kello 11.30 laivani lähtee Katajanokalta kohti Tallinnaa, josta juna ponkaisee vauhtiin 16.50 kohti Tarttoa. Aion osallistua siellä CS-miittiin ja yöpyä Soppakaupungissa ja jatkaa aikaisin aamulla puoli seitsemän kohti Riikaa.

Riiassa minulla on sopivasti ohjelmaa ja yöpaikkoja vaikka muille jakaa. Voi kuitenkin olla, että eksyn to-pe-yöksi hotelliin, jos siltä tuntuu. Perjantaina tutustun maaseutuun ja lauantaina lähiöön. Jännää tämä, enkä olekaan aiemmin tutustunut _semmoisiin_ paikkoihin. Luvassa on siis jännitystä ja hurjia tilanteita, jos muistan oikein mukavan tien Vidzemen alueella.

Paluu joskus aikaisintaan sunnuntaina. Kaikkihan riippuu paljolti myös huomisaamusta. Jos ei ole töitä, ei ole pakko tulla Suomeenkaan.

Pikkujoulut, mitä ne ovat?

Hei kaikki pikkujouluihmiset!

Mietin yksi päivä, että on se jännä, kun mulla ei ole tänä vuonna kalenterissa yksiäkään pikkujouluja. Ei sillä että haluaisin, tai vielä enemmän, että mulla olis rahkeita lähteä mihinkään.

Omasta lusmusta asenteestani johtuen voin kuitenkin todeta, että taas saa maata kotona koko rahan edestä kun aamupäivällä toteutti itseään 38ja risat asteen kuumeessa suhaamalla ympäri kaupunkia: koska eräs sijaisopettaja, jonka sijaiseksi pääsen itsekin, laittoi tekstiviestin kello 7:38 aamulla, olin täysin valmis suorittamaan tätä vaativaa tehtävää ihan heti. Kun kello oli kahdeksan lyönyt, olin jo suihkuttautunut (on kamalan vaikeaa kuumeisena) ja soittanut YTHS:lle, jossa ei ollut ihmeellistä kyllä, puhelinjonoa yhtään (olinko ensimmäinen soittaja?). YTHSn hoitsu kertoi, että flunssa ei ole esteenä verikokeille, jotka YTHS:n naisgynekologi mulle jo syyskuussa määräsi. Piti mennä verikokeisiin 6 viikkoa hormonilääkkeiden aloituksen jälkeen, mutta se hiukan venyi - ei kauemmas kuin 8 viikkoon. No niistähän sitten ainakin näkee onko kaliumin taso liian matala. Vai miten se meni? Kävin tekemässä verikokeen ensin sitten siellä.

Koska YTHSllä on niin paljon asiakkaita, valitsin kuitenkin flunssakeuhkonieluposkiontelo-ongelmain hoitopaikaksi Sanomain henkilökuntavastaanoton. Hoitsut tuolla (sekä lääkärit) ovat äärimmäisen mukavia ja hoitsu ottikin kaikki kivat testit ensin. Pikkuisen tulehdusarvoja katseltiin, niissä ei näkynyt suoranaisesti mitään vikaa. Korvat olivat aika ookoo, nenässä paksua räkää ja ultraäänellä kaikua saatavilla myös poskiontelosta. Koska mielestäni suurimmat oireet ovat kuitenkin nielussa ja sitä alempana hengitysteissä, täti katsahti nieluun ja sanoi, että onpas erittäin turpeat nielurisat. No, kun katsoin sinne itsekin, niin kyllähän ne nielun miltei täyteen pistävät. Nieluviljelmän tulokset saapuvat huomenna, joten voin sitten kertoa mikä alkueläin/virus majailee tonsilloissani. Lopuksi hoitaja oli sitä mieltä, että lääkäriin vaan. Valitettavasti omalla terveysasemalla kaikki lääkäriajat olivat varattuja, joten sain kirjoitetun maksusitoumuksen Postitalon terveysasemalle. Maksusitoumus on kyllä mukava asia - sillä saa elämästä paljon helpompaa.

Postitalon terveysasemalla oli paljon luulosairaita ja oli siellä oikeasti sairaitakin ihmisiä. Jonotus yleislääkärille kesti tunnin, mutta se kannatti. Odotusajalla luin Fitness-lehden, jossa oli mielenkiintoisia artikkeleita ruuasta ja terveydestä ja kuntourheilusta sekä Anna-lehden, jossa oli tylsempiä juttuja. Kun minua pyydettiin huoneeseen, mukava naislääkäri tutki perinpuolin (keuhkot (ei korinoita, pientä vinkua ehkä), korvat (alipaineessa, silloin pitää pään sisäpuolella olla räkää), nenäontelo (täynnä paksua keltaista räkää), nielu (risat turpeat, kookkaat ja peittyneet - eli tulehtuneet). Näiden löydösten johdosta hän oli sitä mieltä, että ottaen huomioon 6 viikkoa sitten tehdyn fessin, olisi parasta ottaa ihan röntgen-kuva sinuksista (eli poskionteloista).

Röntgeniin menin jonottamaan jonkun yskäisen sedän kaveriksi. Myöhemmin mukaan liittyi alaraajansa rikkonut tyttö äitinsä kanssa. Röntgenissä poskiontelokuvia otetaan niin, että asetetaan pää suu aukinaisena kohti seinämää, jonka takana on kuvantamiskalvo(?). Leuka ja nenä koskettavat lasiseinää, otsa irti. Hengittää ei saa. Kuva tuli nopeasti ja siirryin takaisin odottamaan lääkärin tuomiota. Pienen hetken odotettuani lääkäri pyysi minut sisään. Poskionteloni eivät ole varsinaisesti tulehtuneet, mutta turvonneet kyllä, räkää on nenäontelossa vain: hoitona huuhtelun pitäisi auttaa. Johtopäätöksenä sain aluksi kolmen päivän sairasloman, jota tarvittaessa voi jatkaa esim. keskiviikkona.

Kotimatkalla pistäydyin kuumeisena vielä K-kaupassa. Ostin protskuu (broileria, graavilohta), kalsiumia (5 purkkia viiliä ja yhden bulgarian jugurtin) sekä kurkun. Lisäksi ostin helliäkseni itseäni O´boyn kaakaota. Iltapäivä on mennyt lähinnä nukkuessa, sekä lukiessa Juha Itkosen Huolimattomia unelmia -novellikokoelmaa. Illan ajattelin pyhittää niin nukkumiselle kuin myös Matti-elokuvalle.

Huomenna yritän soittaa pariin duunipaikkaan, jos mun puheesta nyt mitään selvää saa.

Eikai tässä muuta kuin että hyvää AIDS-päivää ja joulukuuta kaikille. Muistakaa kumi, jos ootte asioilla, ettei tuu tauteja.

P.S. Ei, edelleenkään en kaipaa pikkujoulukutsuja. Voitte kyllä muuten positiivisesti yrittää yllättää mua, tosin enpä usko semmoisiin asioihin, ainakaan yhtään enempää kuin joulupukkiin.

Viikonloppu, finito

No ylläri, oon ollu perjantaista eteenpäin kipee, kävin torsrtaina opettamassa suomea pienille ja vähän isommille ala-asteikäisille. Ensiviikolla ois vissiin luvassa seksuaalivalistusta vitosluokalle samassa koulussa itäisessä Helsingissä.

Muuten ei tässä ole ehtinyt paljoa: perjantaina näin Kaisaa ja Jennaa, eilen kävin kipeänä leffassa katsomassa maailman kauneimman "kauhuelokuvan" Låt den rätte komma in. Muun ajan olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja niin BB-talon kuivasta jengistä, kynähameen mahdollisuuksista ja buranan saannista. Vähän olen puhunut parista muustakin asiasta, mutta niistä ehkä lisää myöhemmin.

Hävettää pari asiaa, mitä on viikon aikana. Ja mietin, että onkohan se elämä niinkuin Sagrada Familia - ei valmiina koskaan.

Kirosana.

Sunnuntain jälkeen mä en ole tehnyt mitään, olen ollut hiukkasen kipeä - mitä nyt kävin tänään Sanomilla töissä. Olis ollu Damn Seagulls Henkassa tänään, mut epäilen, että oisin huomenna ollu vielä kipeempi. Kävin hakee lisää lääkkeitä, nyt mulla on aamulla hormonilääkkeet, yleensä päälle buranaa ja astmalääkkeet, lisäks kolmee eri nenäsumutetta. Illalla sit ennen nukkumaan menoa sama satsi plus singulairit. Tän päälle buranat ja hotit sun muut. Oon yhtä lääkitty kuin mummot sairaalassa.

Kippeenä ei ole kiva olla, kun elämä muuttuu matelevaksi. Tätä se on perkele. Ikinä ei mitään uutta.

Mutta mä olen kuunnellut hyvää musiikkia: Interpolia, Interpolia ja Interpolia.

16-27. (Sairasloma)

Leikkaus oli.

Ensin mentiin sisään oikeasta sieraimesta ja heti ensin lääkäri poisti kiinnikkeen seinämien väliltä. Kiinnikkeitä ilmeisesti syntyy kun leikkauksen jälkihoito ei ihan mene putkeen. Sen jälkeen leikattiin processus uncinatus sieltä pois. Se on joku luu asia. Koska mulla on ollut tälläinen rakennemuutos kuin concha bullosa (ei herkkähermoisille). Sitä sitten kaivettiin vielä lisää sieltä, kun viimekerralla ei ollut kaikki lähtenyt. Seuraavaksi laajennettiin etuetmoideja sieltä vähän ylöspäin. Viimeiseksi suurennettiin antrostomia-aukkoa eli poskionteloon tehtyä keinotekoista reikää, josta räkä pääsee valumaan pois.

Vasemmalle puolelle tehtiin ihan samat toimenpiteet, paitsi siellä oli myös polypoottista kudosta keskikäytävässä, eli keskellä nenää.

Tänään minulle tehtiin kontrollilavaatio eli huuhtelu. Sieltä tuli ruskeaa limaa ja verta. Tässä vielä elävää kuvaa siitä mitä on tapahtunut (ei edelleenkään heikkohermoisille). Tämä toimenpide, joka videossa tehdään nukkuvalle (nukutetulle) potilaalle, tehtiin viime torstaina ihan vain paikallispuudutuksessa.

Kuten arvata saattaa, en ole tehnyt viikkoon mitään erikoista: urheilu, saunominen, viinanjuonti ja kaikki kiva suunnilleen on joko kielletty, sattuu (singstarin laulaminen mm.), tai sitä ei jaksa tehdä.

Tätä jatkunee vielä paripäivää: tämän päiväisen huuhtelun tuloksena mulla on kipeä nenä.

nejästätoista viiteentoista

Eilen meillä kävi kämpänkatsojia ja ei ehtinyt kirjoittaa. Kuusi kappaletta, tänään tulee vielä yksi. Asia taitaa mennä vaikeammaksi.

Huomenna minua ei enää kiinnostane se asia.

Tänään oli viimeinen työpäivä tässä putkessa, kaksi viikkoa tuli täyteen ja kiitokset lopulta: olin saanut sellaisia oppilaita motivoitua, joita normaalisti ei "kiinnosta" (Onko se enemmänkin, että aika ei riitä keskittymään myös näihin special needs -oppilaisiin?). Opin lisää itse AAC-kommunikoinnista paljon ja myös sen, mikä on turkilo. AAC taas on ”augmentative and alternative communication” ja tarkoittaa puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia.

Työpäivän jälkeen palkitsin itseni levyillä: ostin Egotripin Maailmanloppua odotellessa ja aivan IHANAN Tapio Rautavaaran kaksoislevyn. Siellä on ne kaikki hitit ja kokoelma loppuu En päivääkään vaihtaisi pois kappaleeseen. Molemmat ovat jo olleet soitossa. Tulee ihan nostalginen olo tästä Rautavaarasta.

Huomenna herään sitten yhdeksältä, siirrän itseni Meilahteen ja katsotaan milloin jaksan kirjoittaa taas.

I've Got Another Confession to Make

Kävin HUSin korvaklinikalla ja pääsin leikkausjonoon, pää on umpeutunut. Tai siis normaalit ilmapaketit päässä ovat turvonneet kiinni melkeinpä täysin.

Hyvä juttu, koska se varmaan poistaa naamakivut.

Oon myös rakastunut. Foo Fightersien Best of You -biisiin.

Asioita tänään #2.

Soittivat naistenklinikalta. Vaivani ovat pieniä siihen, että nähtäisiin vaiva ja leikkaus leikata hyvänlaatuinen (!) kasvain pois munasarjastani. Elämäni jatkuu kontrollikäynnein puolen vuoden välein, mikäli kipuja tai tuntemuksia lisääntyy, niin sitten tutkitaan uudelleen. Lisäosani on mallia dermoidi, mikä viittaa siihen että siellä on jotain sikiökautista kamaa jäänyt loukkuun.

Muutoin asiat on sillai kivasti, että life goes on, ens viikolla tehdään sinne toiseen päähän se CT ja sitten tiedetään mikä ja miten paljon siellä kasvaa. Oma henkinen vointi on ollut viimeaikoina superhyvä ja fyysinen tulee siinä ihan perässä.

Gradu ja eettinen musabisnes-tekstit ovat edenneet kivasti, nyt pitäisi panostaa teoria-osuuteen: suoraan yksi Moisalan kirja pitäisi saada ja siitä sitten kasaamaan kaikkea kivasti. Myös koko sisällysluettelo olisi kiva rakentaa.

Tämä tässä.

But for tonight, forget it: i'm in the mood for...

...listening some more music. ;)

Mulla on pitkästä aikaa omissa sterkoissa sellainen johto, jolla saa Radio Helsinkin tuuttamaan kaiuttimista. Äsken Njassa soitti siellä Fats Dominon version klassisesta rakkauslaulusta, Jimmy McHughin sävelmästä ja Dorothy Fieldsin lyriikoista - se päätyi Every Night at Eight leffaan Frances Langfordin laulamana. Kaikki tämä vuonna 1935. Nyt saman kappaleen on levyttäny yli sata suurempaa nimeä ja varmastikin tuhansia kapakkalaulajia. Muun muassa Sex Pistols (1977) ja Jools Holland (1999).

Viimeaikoina on ollut hektistä, mutta hyvällä tavalla, koska ei ole ollut kipuja eikä muita terveysongelmia niin paljon kuin aiemmin. Lääkkeet ovat ilmeisesti auttanut. Mitään uutta ei ole selvinnyt, tai ehkä on jo lääkäreille, mutta minulle ei vielä. Kuulen torstaina suunnitelman, mitä nyt tehdään. Toisessa päässä olevat vaivat mennään CT-kuvaamaan ensiviikon perjantaina.

Nyt harjoittelen tässä kirjoittamista, koska kohta aion kirjoittaa taas pätkän työharjoittelutekstiä. Aiheena on eettinen musiikkiteollisuus (fair music) ja siitä pitäisi saada sellainen perusteksti työstettyä esim. seuraavaan Musiikin suuntaan (tai sitä seuraavaan, jos ei ihan vielä ehdi).

Sain myös Pohjolasta hiukan ilkeän kirjeen, jossa valiteltiin näin kuukauden papereiden palauttamisen jälkeen, että jokin paperi puuttuu. Mielenkiintoiseksi asian tekee, että aina aiemmin olen palauttanut paperit samoin kuin nyt. Suorilta sinne vaan. Menen tänään käymään toimistossaan ja kyselen vähän, että mitä on asiakaspalvelu - ei voi antaa ristiriitaista tietoa asiakkaalle, jos ei tiedä jotain niin kysyy sitten työkaverilta.

Illalla nukkuessani näin unta että olin Viholanniemessä. Google-haku kertoi minulle uuden asian Viholanniemestä. Siellä on ilmeisesti kovinkin rikkaasti sinkkiä, josta ulkomaalaiset ihmiset ovat tehneet omat päätelmänsä. Minulle paikka kuitenkin on lapsuuden kesien lomapaikka (juu, siellä oli kuviksen leirit, mutta viimeisinä vuosina kaupungin omistuksessa meidän perhe vuokrasi paikan kesämökikseen, muistelen, että pestiin 10-0 niissä hakemuksissa kaikenmaailman uskonnolliset yhteisöt). Eilen yöllä seisoin pimeässä laiturilla, katselin lepakkoja rannan koivujen edessä ja saunalla paloi kynttilät. Joku oli kattanut pöydän pelastusliivivarastoon (se oli oikeasti huone, jossa oli lasiset ikkuna-seinät ja kamalan hyvin sinne olisi saanut tunnelmallisen päivällishuoneen). Oikealla puolella kallioilla oli nuotio, jonka ääressä jutteli selkeästi ystäviäni, joita en vielä tuntenut 12-vuotiaana. Jostain kuului musiikkia, kitara ainakin. Joku lauloi latviaksi Dziesma par Laimea (Laulu onnesta). Tässä vaiheessa heräsin. Olin aika onnellinen.

Juhlat lauantaina sujuivat hyvin. Mukavia ihmisiä, tosin tuli hieman riittämätön olo, kun huomasin jonkun istuvan tuppisuuna. Tosin, en ole velvollinen laittamaan aikuisia ihmisiä puhumaan. Toivottavasti muillakin oli kivaa. R sammahti jännästi kahden aikaan puoleksi tunniksi sängylle. Herätessään hän ihmetteli, missä kaikki ovat ja päätti lähteä kävelemään Otolle. Ehkä joskus uusiksi, ei ihan pian. Mutta heille, jotka pitävät pileiden järjestämisestä: minusta on kivaa juhlia ihmisten kotoina enemmän kuin baarissa, joten invite-me-please.

Nyt voisin alkaa kaivamaan papereita kangaskassista ja kirjoittamaan hiukan tekstiä. Tuon aineiston kanssa en ole niin kaveri kuin gradu-aineiston, joten siihen keskittymiseen menee hetki aikaa. Pitäisi myös g-informanteille mailata: voisin yrittää tavata pari niistä tällä/ensi viikolla. Perjantaina/Lauantaina olen lähdössä kohti Varkautta. Olen siellä jonkin tovin: pitäisikin mailata sukulaisille, että Singstar-laulukisat lauantaina Umpikujalla. Palkintona hyvä mieli.

da-da-da

Ilman että se ketään kiinnostaa: soittivat tänä aamuna, että saivat lähetteen tänään YTHS:ltä ja minulle on varattu ylihuomiseksi aika Naistenklinikalta. Ottaen huomioon, että HUS:issa (esim. Korvaklinikalla) on hoitojono tällaiseen rutiinivaivaan kuin poskionteloiden liikakasvu ja muut ongelmat, noin 3-4 kuukautta. Voidaan siis olettaa olevani etuoikeutettu ja ehkä jopa riskiryhmässä. Minua itseäni lähinnä jännittää uusi tilanne ja taas uusi lääkäri: tuttavat taitavat olla jos jonkinlaisessa paineessa vuokseni. Itseäni lähinnä kiinnostaa kuinka tulen elämään helmikuun, kun seuraava palkkis on 26.2. ja rahaa on nyt 3,40 euroa.

Oikeastaan en osaa edes siitä huolehtia, kunhan ruokaa on kaapissa kaikki on ok. Töihinkin tietysti olisi kiva mennä bussilla, kävellen tuo matka on kuitenkin vähän ehkä liikaa (4,4 kilometriä, noin tunti siihen menisi). Polkupyörä olisi kiva. Omanihan viettää leppoisia lomapäiviä Kalliossa Kustaankadulla erään taloyhtiön piha-alueella. Pitänee katsoa jos sille kannattaa vielä tehdä jotain. Luultavasti ei.

Kuuntelen lisää jazzia ja bluesia, toivottavasti uni tulee tänään aiemmin kuin kolmelta, kuten viime yönä. Ja tulisi kevät, niin pääsisi testaamaan niitä Latviasta ostettuja kenkiä luonnossa. Mitähän vielä? En tiedä, oli joku juttu mielessä, muttei tule takaisin.

AINIIN. Pelasin tänään Wii:tä ensikertaa, oli se sitten hassu peli. Paljastui, että olen haka keilaamisessa, mutta golfia voisi harjoitella lisää. Lisäksi sain Fortunasta superpisteet, eli yli 500. Olen siis taas hiukan töissä Ruskeasuon koululla. Tänään pidin kahvilaa ja pelailin lähinnä. Hoidollista työtä ei ole ollut, mitä nyt puin yhden lapsukaisen. Oli mukava taas nähdä niitä ja kun ovatkin niin suoria. Ja rakastettavia. :)

kuolleita valkosoluja

ootte kyl kovia käymään kattomassa tapahtuuko jotain:

oon keuhkotaudissa, ei jaksa ajatella, joten hauskaa viikkoa vaan. ainii, otsikko on ihan oikeesti räkänen.

päivän hyvät uutiset.

päivän saldo:

silmäkorva-sairaalassa: ct-kuvaukset lasten ja nuorten sairaalalla maaliskuussa, hoitosuunnitelma huhtikuussa.

yths:llä ei cushingia, tosin hormonaaliset muutokset, löydökset ja veriongelmat = jatkotutkimuksia. ensiviikolla taas maanantaina gyneä, sitten taas labratesteihin ja helmikuun puolessa välissä sitten sisätaudille vaihteeksi.

ahistuksen ahistus. Sais jo löytyä syitä ja seurauksia.

Muutoin kävin sopimassa töitä ensi viikolle (ja ohjeistusta, miten toimitaan ja että ALLASbileet kuuluu työnkuvaan). Lisäksi olen yrittänyt nyt syödä, vaikkei tee mieli, käydä salilla vähintään 3krt viikossa ja uimassakin olen käynyt. Ei vaan huvita yhtään mikään. Paitsi oleminen paikallaan ja itsesäälissä vellominen.

Gradu edistyy hiukan kerrallaan, se haastis on hoidossa. Sain uuden hienon sanelulaitteen haastatteluja varten: wav-tiedostoja voin sitten keskiviikkona esitellä. Kaikki saavuttamani opinnäytetyöt ja artikkelit on luettu ja lisäksi olen tutustunut eettiseen musiikkiteollisuuteen.

Huomenna taas kiirepäivä edessä: vierailuita pariinkin paikkaan ja sitten tarmokasta tenttiinlukua (latvialaisen kirjallisuuden historia). Ihan älytöntä tää meno just nyt. Pää räjähtää: nice.

Mäkin tekisin niinku kaikki muut

Luin tossa, niinkuin monet tietävät, Westön Missä kuljimme kerran. Kuten aiemmissakin Westöissä, minä pidin hänen Helsingistään taas kerran. Kuljin päähenkilöiden kanssa Etelärantaan ja Nokalle, Elannon kentälle ja Laakson sairaalaan. Välillä pistäydyin Espalla (kummallako puolella, sillä missä kävelevät svenska-talande vaiko rehellisesti suomenkielisten kanssa?). Henkilöhahmot siinä kirjassa ovat valloittavia, rauhattomat ystävykset Eccu ja Lucie, menneisyytensä kanssa painiva Cedi ja pieni viitteellinen henkilö Isän nimeen-romaaniin: Bruno Skrake. Ihan mieletöntä, miten joku kuvaa niinkin tarkasti paikkoja ja aikoja, henkilöitä ja heidän suhteitaan. Voi sanoa kyllä, että parempiakin kirjailijoita on, mutta ulkomaiset eivät usein kirjoita Suomen historiasta. Jos minä olisin kirjailija, haluaisin olla kuten hän.

Aura kertoi, että Danko Jones tulee Suomeen. Katsoin Tavastian sivuilta lipunhintoja. 25euroa. Mietin, josko se on jo liikaa. Kanadasta (vai Tukholmasta?) asti tuleminen on toki tyyristä, mutta onko minulla haluja nähdä Danko Jones jo 5. kertaa? Ehkei enää. Olen tullut laiskemmaksi keikkojen suhteen. Ei minua kiinnosta paljon enää, koska enää ei tule sitä fiilistä, että täyttyy musiikista. Mistä se sitten kertoo? Minusta (olenko lakannut näkemästä ja kokemasta)? Vai musiikista (tehdäänkö vielä mitään, mikä sykähdyttäisi)? Mietin, että viime vuonna minua oikeasti sykähdytti kaksi kertaa: kerran kuumeisena Tesan keikalla Dirty Deal Cafessa. He näyttävät sellaista latvialaista monimerkityksellistä synkkää leffaa (ilmeisesti 30-40-luvulta) keikkansa taustalla ja spiikkejä ei ole. Keikan vaikutukset ovat maksimaaliset kaikin puolin. Ärsykkeitä keholle, mielelle, silmille, korville. Toisen kerran kesäkuunlopussa vienossa Tukholman illassa punaviinihuuruissa katseltiin hyvässä seurassa (Aura ja Miikka) yhtä minun elämäni tärkeimmistä valoista. Acceleratorin keikalla oli siis Interpol. Äärimmäisen lämmin ja vahva tunnelma, tosin ei interpolin se parempi keikka. Tätä ennen sykähdyksiä on ollut paljon enemmän vuosittain. Kaikki Nick Cavet, Moneybrotherit, Damn Seagullskin. Ja mitä nyt on jäljellä? Humalanhuuruisia epäkeikkoja, jotka tuntuvat vain menevän eteenpäin omalla painollaan jättämättä kuitenkaan mitään jälkeä.

Kurja tunne huomata, että itsessä on ehkä se vika. Oma elämä on viimeisen puolen vuoden aikana muuttunut erakoituneemmaksi. Johtuen ehkä myös siitä, että ensimmäistä kertaa elämässä (jos ei lasketa Latvian aikoja) tuntuu, että ihmiset, joiden kanssa asuu - heidän kanssaan viihtyy ja haluaakin oikeasti viettää aikaa. Ei sillä, että edelliset asuinkaverit olisivat olleet jotenkin huonompia, vaan se, että ihmisten väleissä oli niin paljon pahaa energiaa tai erilaisiuutta, että se hajoitti senkin yhdessäolon ilon.

Ainiin, mulla on tossa tulossa sellainen pieni juhlanpoikanen parin viikon päästä. Pistäkää kalenteriinne 1.2. se on perjantai. Olette tervetulleita, lisätietoa piakkoin (ensiviikolla, kunhan lääkäreistä on selvitty).

Niin, ensiviikolla tulee tuloksia: maanantain juoksen lääkäreillä. Saas nähdä mitä siitä tulee? Keskiviikkona on yksi Latviatentti ja lauantaina etnomusikologian. Taidan olla Tampereella 23.1-26.1. välisen ajan. Haluaako joku nähdä? Illanistujaisia ja teekutsuja odotellen!

Vuosi pulkassa

Maksoin kaikki laskut, joten ens vuodelle vaa siskojen velkojen kanssa.

Ahistus keuhkossa ja poskiontelossa --> Kipeys. En oo ostanu lääkkeitä pariin kuukauteen, ku ei jää ruokaankaan rahaa.

Pileitä tänää: Töölössä, Hagiksessa, Pasilassa, Sutelansaaressa, Punavuoressa, Kampissa ja öö kai se kutsu tuli myös Haagaan. Päätin vissiin olla kotona ja katsoa Monty Pythonia. Juhlia ehtii ensi vuonnakin.

Asa soi. Tai Avain, koska punainen tiili. Puin Riikan Tansaniasta/Zanzibarilta tuoman kangasasun. Aika kiva. Kohta vähän shoppaa tohon Kampin K-kauppaan ja sit vaa oleskelua. Uusi puolenkuukauden kämppis muutti tänään. Olohuone täynnä kamaa.

Mitä vielä? No toivottavasti ens vuosi on parempi. En usko -- paskemmaks ne on viimeaikoina vaan muuttuneet.

nyt jälkiviisaana (ja alaselkäjomotuksessa) on ehkä hyvä sanoa, että ainii, ohan mulla ollut näitä kipuja vaikka niin väitin vaan ettei ole. nyt kun olen istunut 6 tuntia tässä samalla tuolilla tehden välillä vain nopeita juoksuja vessaan/keittiönurkkaukseen täällä töissä, muistan, että tuo sama jomotus on miltei jokakertaista, mutta normaalisti liikkuessa sitä ei huomaa. semmoista mietin juuri.

olen lukemassa iltasanomien viikonloppuliitettä: siihen on valittu Tanja Saarelan (os Vienonen, ent. Karpela) parhaita sanomisia rakkauselämästään. tämä kiinnitti huomioni: "mitä vanhemmaksi tulee, ei jaksa enää pelleillä". Taitaa olla Saarellalla aika heikohko käsitys sitten elämästä ja rakkaudesta, jos nuorena pelleili asian suhteen. En tunne yhtään ihmistä, jotka ottaisivat nämä asiat jotenkin leikin ja pelleilyn kannalta. Ei se välttämättä ole hävettävää, että ei sitten se suhde kannakaan, tai muutoin toimi. no juu, mikäs olen tästä sanomaan mitään. mutta en ainakaan minä jaksa edes alkaa miettiä suhdetta, jos tuntuu että se on leikkisuhde tai pelleilyä.

Mikäs tämä vuoden 1918 buumi sitten on. Luen kyllä juuri Där vi en gång gåttia (Missä kuljimme kerran, Kjell Westö) ja Kaisankin panoksen saanut RAJA 1918 (nähtävä, ei vielä nähty) on vain alkusoittoa. Panu Rajalakin on innostunut kirjoittamaan vuodesta ja epäilemättä kohta ihan kaikki. Mutta suomalaiset, niinkuin minäkin, virallisesti sukuhistoriassa molemminpuolin. Vääryyksien selvittäminen, olen miettinyt jo kauan, onko siinä loppujen lopuksi mitään mieltä. Ei unohtaminenkaan ole oikein.

Jatkan tässä vielä tunnin, on ollut hiljaista, silmiin koskee ja selkään ja muutoinkin. Mutta olen ihan hyvilläni, että kävin lääkärissä: jos vaikka tämä tästä.

En mä osaa enää sanoa paljoa

"And maybe I didn't hold you all those lonely lonely times

And I guess I never told you I'm so happy that you're mine

Little things I should've said and done I just never took
the time

You were always on my mind you were always on my mind"

Mutta:
Kävin taas lääkäreillä (mon.) ja löytyi toinen kammottavuus
ruumiista. Lisätutkimuksia ensiviikoilla. Sitten taas
katsellaan.

Tossa lyhykäisyydessään: siis ensimmäinen on positiivinen
versio,toinen pahempi.

Tou

Viimeaika on ollut erilaista. En ole juonut alkoholia kuin kerran tässä kuussa. Kävin sairaalassa tutkimuksissa. Olen väsynyt, vaikka nukun 8-10 tuntia yössä.

Sairaalassa aloitettiin tutkimukset lisäsairauksien selvittämiseksi. Tulokset tulevat tällä viikolla. Tammikuussa jatkokäynti: kunhan CT-kuvat Tampereelta saadaan. Tähystyksessä selvisi arpeutunut oikea puoli ja vasemmalta pursuaa joka reiästä ylimääräistä kamaa. Leikkaus vuonna 05 on jätetty kesken ja jatkotoimenpiteet on siis näillä näkymin leikkaus. Väliaikaiseksi hoidoksi pistettiin neljäs kortisonikuuri vuoden sisään. Lisäksi suositeltiin taas nenähuuhtelukannun hankintaa. Se onkin mun joululahjalistalla ykkösenä, toivottavasti pukki kuulee. Kakkosena PEF-mittari.

Mitäs muuta? Sain kolmannen työpaikan taas Ruskeasuon koululta, aloitan maanantaina 3.12. kyseessä on sijaisuuksia, mutta melko tiheään tahtiin. Ainakin sen aikaa niitä teen, että taloudellinen balanssi palaisi.

Gradu ei ole edistynyt. Enkä jaksaisi edes ajatella kirjoittamista. Mutta hei hurjaa kuitenkin: syyskauden loputtua opintorekisterissä tulee olemaan täydet 47 opintopistettä, eli n.30,5 opintoviikkoa. Ei kai tässä muuta, sosiaalinen elämä näyttää vaan lakastuneelta: tai se on ehkä erilaista kuin ennen. Nyt elokuvia ja päivällisiä, kokouksia ja konsertteja- tällainen tila sopii hyvin mulle.