nyt jälkiviisaana (ja alaselkäjomotuksessa) on ehkä hyvä sanoa, että ainii, ohan mulla ollut näitä kipuja vaikka niin väitin vaan ettei ole. nyt kun olen istunut 6 tuntia tässä samalla tuolilla tehden välillä vain nopeita juoksuja vessaan/keittiönurkkaukseen täällä töissä, muistan, että tuo sama jomotus on miltei jokakertaista, mutta normaalisti liikkuessa sitä ei huomaa. semmoista mietin juuri.

olen lukemassa iltasanomien viikonloppuliitettä: siihen on valittu Tanja Saarelan (os Vienonen, ent. Karpela) parhaita sanomisia rakkauselämästään. tämä kiinnitti huomioni: "mitä vanhemmaksi tulee, ei jaksa enää pelleillä". Taitaa olla Saarellalla aika heikohko käsitys sitten elämästä ja rakkaudesta, jos nuorena pelleili asian suhteen. En tunne yhtään ihmistä, jotka ottaisivat nämä asiat jotenkin leikin ja pelleilyn kannalta. Ei se välttämättä ole hävettävää, että ei sitten se suhde kannakaan, tai muutoin toimi. no juu, mikäs olen tästä sanomaan mitään. mutta en ainakaan minä jaksa edes alkaa miettiä suhdetta, jos tuntuu että se on leikkisuhde tai pelleilyä.

Mikäs tämä vuoden 1918 buumi sitten on. Luen kyllä juuri Där vi en gång gåttia (Missä kuljimme kerran, Kjell Westö) ja Kaisankin panoksen saanut RAJA 1918 (nähtävä, ei vielä nähty) on vain alkusoittoa. Panu Rajalakin on innostunut kirjoittamaan vuodesta ja epäilemättä kohta ihan kaikki. Mutta suomalaiset, niinkuin minäkin, virallisesti sukuhistoriassa molemminpuolin. Vääryyksien selvittäminen, olen miettinyt jo kauan, onko siinä loppujen lopuksi mitään mieltä. Ei unohtaminenkaan ole oikein.

Jatkan tässä vielä tunnin, on ollut hiljaista, silmiin koskee ja selkään ja muutoinkin. Mutta olen ihan hyvilläni, että kävin lääkärissä: jos vaikka tämä tästä.