2.1. näin 5. kerran elokuvan Control. Elokuva, joka peilaa elämää olemisen ja vaatimusten, riittämättömyyden tunteen ja sairauden kautta. Lopulta päähenkilö Ian Curtis, tekee valinnan elämän ja kuoleman väliltä - katsoo Hertzogin Stroszek elokuvan ja kuuntelee Iggy Popin The Idiot levyn ja lopulta pistää päänsä lenkkiin, ja räväyttää kuivaustelineen auki.
Jotenkin ainakin välillä on ihan samanlainen tunne, riittämättömyys ja auki revitty persoonallisuus, jopa aggressiivisuus ovat elämässä niin tuttua. Ja sairaus, se ettei tunnu kontrolloivan omaa elämäänsä yhtään, vaan on muiden tuulten armoilla. Vaikeaa on yrittää toteuttaa omia toiveitaan, kun ei muille riitä edes itsenään, vajavaisena ja erehtyväisenä.
Eilen sain omituisen kohtauksen, koko ilta ja yö meni voihkiessa kivusta, jopa unissaan. Luultavasti jokin lihas on revähtänyt kylkiluiden kohdalta ja pienikin liike tekee kipeää. En usko sen kuitenkaan olevan mikään luunmurtuma. Tänään lepo on auttanut, ja enpä ole tehnyt paljon muuta kuin istunut tai maannut. Huomisen työvuoronkin jouduin perumaan.
Menen keskiviikkona työhaastatteluun: jos hyvin käy, minulla on puuhaa kevääksi. Jos ei käy, niin on minulla silti puuhaa kevääksi. Keskiviikkona lähtee myös laiva Tallinnaan ja bussi Riikaan. Aion viettää pidennetyn viikonlopun rakkaassa kakkoskotikaupungissa, istua kahvilla I love you:ssa, napata teehörpyt Goijassa ja napata sushia Kabukista ja kävellä päiväostoksille keskustan kirjakauppoihin ja Emihla Gustavaan suklaakakulle ja kahville. Illalla pakenen Andrejsalaan Lokkikeikalle ja pistäydyn yöretkellä Cesiksessä Aijan luona. Lauantai-illan viettänen merenrannalla Riian lähiössä Vecakissa, jossa voin rauhoittua ennen paluumatkaa Helsinkiin.
Mietin asioita, elämää lähinnä, sitä että miten tästä voisi tehdä vieläkin paremman. Nautin kyllä tästäkin päivästä: vaikka kipuja on ollut, olen ottanut vähän jätskiä ja suklaata, läträsin naamarasvalla (ostin silmänympäryksellekin oman voiteen) ja katsonut hölmöjä elokuvia. Aion vielä hetkeksi avata Pleikan ja pistää turpaan poikia Canis Canem Editissä. Lopuksi siirryn lepäämään makuuasentoon.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elävät kuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elävät kuvat. Näytä kaikki tekstit
lauantai 3. tammikuuta 2009
maanantai 15. joulukuuta 2008
Neuvostoliitosta.
Noniin, nyt tulee sitten poliittisesti epäkorrekti postaus aiheena kansanmurhat ja oikeus ja vääryys ja Neuvostoliitto ja ihan vähän on oma lehmä ojassa. Tässä postauksessa tullaan mainitsemaan Sofi Oksanen, Suomen kommunistinen puolue ja sen kannattajat, Suomalainen yhteiskuntajärjestys ja lopuksi ihan vähän otan kantaa tulevaisuuteen. Jos vähänkin ärsyttää nämä aiheet, älä lue enempää.
Kävin katsomassa Edviins Shnoren ohjaaman elokuvan Soviet Story. Leffa esittää muulle maailmalle Neuvostoliiton tappokoneistoa, joka sai aikaan kansanmurhan 1920-1970-lukujen välissä. Suurin osin elokuva keskittyy 30- ja 40-luvun suurtuhoihin, joita on ilmeisesti sovittu Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Stalin oli dokumentin mukaan älykäs mies, joka peitteli omat tuhonsa astelemalla Eurooppaan natsien uhrien vapauttajana. Kaiken takana oli kuitenkin vieläkin suurempi oman kansalaisten järjestelmällinen tuhoaminen, joka tehtiin lähinnä Marxin (sosiologisella) oikeutuksella: pyrittiin luomaan parempi ihminen - The New Man, joka toteuttaisi sosialistista maailmankatsomusta täydellisesti ja vapautuisi työnteolla (ja miten niin erään keskitysleirin portissa lukee työnteon vapauttamisesta?). Neuvostoliiton ideologian tukiessa vahvasti tasapäistämiseen ja uhkailuun: pelko piti ihmiset kurissa.
Vai mitä sanotte: Natsi-Saksan teurastuksessa kuoli ehkäpä 5-7 miljoona ihmistä. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Neuvostoliitto tuhosi yli 20 miljoonaa. Mainittakoon vielä, että syynä oli siis hallintokoneisto, ei niinkään kansa.
Dokumentti sinänsä on keskitasoinen, jotenkin History-kanavahenkinen ja siksi ehkä vähän rankkaa kamaa: mutta koskettavinta on kuulla kyydityksen kokeneiden naisten itku: mennään siis sinne tunteiden tasolle, mikä on ehkä oikein. Ja miksei meille ole kerrottu Ukrainan nälänhädästä 1932-1933, joka ilmeisesti johtui siitä että tarkoituksena oli tappaa mahdollisimman paljon ukrainalaisia, koska he olivat uhka sosialistiselle koneistolle. Arviot talven aikana kuoleista liikkuvat 1,5-7 miljoonan välillä. Perinteinen selitys huonosta ruokavuodesta ei ehkä selittäisi yhden talven aikana tuollaista kuolleiden määrää?
Mikäs oikeus jollain toisella on päättää, että sää olet paska, tapan sut? Bernard Shaw, irlantilainen Nobel-kirjailija, on sanonut myös että yhteiskunnalla on oikeus tappaa tuottamaton ihminen, koska: jos meillä ei ole sinusta hyötyä (toisin sanoen tuhlaat aikaasi ja muiden aikaa ja resursseja elämiseesi, etkä tuota samaa tai mieluiten enemmän) ei meidän kannata elättää sinua. Siksi voimme antaa tällaiset armonlaukaukset sitten heille. Tähän ryhmään valitaan luonnollisesti tietyt kriteerit täyttävät ihmiset (lisää aiheesta vaikkapa tanskalaisessa fiktiossa Hvordan vi slipper af med de andre (How do we get rid of the others, 2007).) Ja kriteerit valitsevat tietty joukko, jokin mielenkiintoinen "eliitti".
Sitten ihan vielä siitä suomettumisen historiasta ja 60-70-luvun vasemmistolaisuudesta. Kuten Sofi Oksanenkin sanoi Imagen haastattelussa, hän ei oikein jaksa ymmärtää sitä vasemmistonostalgiaa, kun se vasemmisto on merkinnyt jotain muuta hänen perheelleen ja ihmisille, joita hän kokee edustavansa. Mietin pitkään omaa mielipidettäni asiaan. Mietin itseasiassa vieläkin.
Toisaalta ymmärrän kommunistisen kauhun Baltiassa, koska olen nähnyt kyyneleet Ciriite-äiskän silmissä, kun hän kertoo äitinsä perheen tarinaa, tai äitinsä siskon menetyksiä. Sisaren mies vietiin Siperiaan, eikä takaisin tullut. Lapsiakaan ei tullut, joten jäipä isotäti ihan yksin. Tuolta isotädiltä sain ensimmäiset latvialaiset lapaseni, joita käsittelen hellästi joka talvi. Mutta suomalaisilla ei ole ollut mahdollisuutta päästä tutustumaan noihin menetyksiin, arkeen jota he Baltiassa ehkä elivät, joten meitä ei ehkä voi syyttää tunteettomuudesta tai väärästä asenteesta. Se, mikä on muille totta, on meille kertomus, joka muuttuu todeksi vasta kun kohtaamme ensimmäisen käden tiedon.
Elokuva päättyi vihjaukseen, kuinka suureksi asiaksi kansallissosialismi on noussut nyky-Venäjällä. Näytettiin pätkä internet-ampumisvideoista ja myös Javier Solanan ilmettä, kun eräs entinen NL-ulkoministeri piti puhetta NATOssa, jossa oikeutti juutalaisvastaisen toiminnan neuvostoaikana toteamalla asiassa olevan kyse "fasist-jews"-asiasta.
Viimeinen ja erittäin tärkeä kysymys meille suomalaisille onkin, että kuka haluaa myöntää, että omat esi-isät ovat murhaajia?
Kävin katsomassa Edviins Shnoren ohjaaman elokuvan Soviet Story. Leffa esittää muulle maailmalle Neuvostoliiton tappokoneistoa, joka sai aikaan kansanmurhan 1920-1970-lukujen välissä. Suurin osin elokuva keskittyy 30- ja 40-luvun suurtuhoihin, joita on ilmeisesti sovittu Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Stalin oli dokumentin mukaan älykäs mies, joka peitteli omat tuhonsa astelemalla Eurooppaan natsien uhrien vapauttajana. Kaiken takana oli kuitenkin vieläkin suurempi oman kansalaisten järjestelmällinen tuhoaminen, joka tehtiin lähinnä Marxin (sosiologisella) oikeutuksella: pyrittiin luomaan parempi ihminen - The New Man, joka toteuttaisi sosialistista maailmankatsomusta täydellisesti ja vapautuisi työnteolla (ja miten niin erään keskitysleirin portissa lukee työnteon vapauttamisesta?). Neuvostoliiton ideologian tukiessa vahvasti tasapäistämiseen ja uhkailuun: pelko piti ihmiset kurissa.
Vai mitä sanotte: Natsi-Saksan teurastuksessa kuoli ehkäpä 5-7 miljoona ihmistä. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Neuvostoliitto tuhosi yli 20 miljoonaa. Mainittakoon vielä, että syynä oli siis hallintokoneisto, ei niinkään kansa.
Dokumentti sinänsä on keskitasoinen, jotenkin History-kanavahenkinen ja siksi ehkä vähän rankkaa kamaa: mutta koskettavinta on kuulla kyydityksen kokeneiden naisten itku: mennään siis sinne tunteiden tasolle, mikä on ehkä oikein. Ja miksei meille ole kerrottu Ukrainan nälänhädästä 1932-1933, joka ilmeisesti johtui siitä että tarkoituksena oli tappaa mahdollisimman paljon ukrainalaisia, koska he olivat uhka sosialistiselle koneistolle. Arviot talven aikana kuoleista liikkuvat 1,5-7 miljoonan välillä. Perinteinen selitys huonosta ruokavuodesta ei ehkä selittäisi yhden talven aikana tuollaista kuolleiden määrää?
Mikäs oikeus jollain toisella on päättää, että sää olet paska, tapan sut? Bernard Shaw, irlantilainen Nobel-kirjailija, on sanonut myös että yhteiskunnalla on oikeus tappaa tuottamaton ihminen, koska: jos meillä ei ole sinusta hyötyä (toisin sanoen tuhlaat aikaasi ja muiden aikaa ja resursseja elämiseesi, etkä tuota samaa tai mieluiten enemmän) ei meidän kannata elättää sinua. Siksi voimme antaa tällaiset armonlaukaukset sitten heille. Tähän ryhmään valitaan luonnollisesti tietyt kriteerit täyttävät ihmiset (lisää aiheesta vaikkapa tanskalaisessa fiktiossa Hvordan vi slipper af med de andre (How do we get rid of the others, 2007).) Ja kriteerit valitsevat tietty joukko, jokin mielenkiintoinen "eliitti".
Sitten ihan vielä siitä suomettumisen historiasta ja 60-70-luvun vasemmistolaisuudesta. Kuten Sofi Oksanenkin sanoi Imagen haastattelussa, hän ei oikein jaksa ymmärtää sitä vasemmistonostalgiaa, kun se vasemmisto on merkinnyt jotain muuta hänen perheelleen ja ihmisille, joita hän kokee edustavansa. Mietin pitkään omaa mielipidettäni asiaan. Mietin itseasiassa vieläkin.
Toisaalta ymmärrän kommunistisen kauhun Baltiassa, koska olen nähnyt kyyneleet Ciriite-äiskän silmissä, kun hän kertoo äitinsä perheen tarinaa, tai äitinsä siskon menetyksiä. Sisaren mies vietiin Siperiaan, eikä takaisin tullut. Lapsiakaan ei tullut, joten jäipä isotäti ihan yksin. Tuolta isotädiltä sain ensimmäiset latvialaiset lapaseni, joita käsittelen hellästi joka talvi. Mutta suomalaisilla ei ole ollut mahdollisuutta päästä tutustumaan noihin menetyksiin, arkeen jota he Baltiassa ehkä elivät, joten meitä ei ehkä voi syyttää tunteettomuudesta tai väärästä asenteesta. Se, mikä on muille totta, on meille kertomus, joka muuttuu todeksi vasta kun kohtaamme ensimmäisen käden tiedon.
Elokuva päättyi vihjaukseen, kuinka suureksi asiaksi kansallissosialismi on noussut nyky-Venäjällä. Näytettiin pätkä internet-ampumisvideoista ja myös Javier Solanan ilmettä, kun eräs entinen NL-ulkoministeri piti puhetta NATOssa, jossa oikeutti juutalaisvastaisen toiminnan neuvostoaikana toteamalla asiassa olevan kyse "fasist-jews"-asiasta.
Viimeinen ja erittäin tärkeä kysymys meille suomalaisille onkin, että kuka haluaa myöntää, että omat esi-isät ovat murhaajia?
sunnuntai 30. marraskuuta 2008
Viikonloppu, finito
No ylläri, oon ollu perjantaista eteenpäin kipee, kävin torsrtaina opettamassa suomea pienille ja vähän isommille ala-asteikäisille. Ensiviikolla ois vissiin luvassa seksuaalivalistusta vitosluokalle samassa koulussa itäisessä Helsingissä.
Muuten ei tässä ole ehtinyt paljoa: perjantaina näin Kaisaa ja Jennaa, eilen kävin kipeänä leffassa katsomassa maailman kauneimman "kauhuelokuvan" Låt den rätte komma in. Muun ajan olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja niin BB-talon kuivasta jengistä, kynähameen mahdollisuuksista ja buranan saannista. Vähän olen puhunut parista muustakin asiasta, mutta niistä ehkä lisää myöhemmin.
Hävettää pari asiaa, mitä on viikon aikana. Ja mietin, että onkohan se elämä niinkuin Sagrada Familia - ei valmiina koskaan.
Muuten ei tässä ole ehtinyt paljoa: perjantaina näin Kaisaa ja Jennaa, eilen kävin kipeänä leffassa katsomassa maailman kauneimman "kauhuelokuvan" Låt den rätte komma in. Muun ajan olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja niin BB-talon kuivasta jengistä, kynähameen mahdollisuuksista ja buranan saannista. Vähän olen puhunut parista muustakin asiasta, mutta niistä ehkä lisää myöhemmin.
Hävettää pari asiaa, mitä on viikon aikana. Ja mietin, että onkohan se elämä niinkuin Sagrada Familia - ei valmiina koskaan.
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Yöllisiä
Hah-hah-haa kun naurattaa :)
Ei tässä mitään, katoin Kummisedän ja uni ei tuu. Kuuntelen Arvo Pärtiä, jos tää tästä.
Ei tässä mitään, katoin Kummisedän ja uni ei tuu. Kuuntelen Arvo Pärtiä, jos tää tästä.
keskiviikko 2. tammikuuta 2008
Tired of you
Is this just desire? Vaiko totuus.
En oo tehny mitään uutta. (Ylläri).
Uusi vuosi meni (olin jo pedissä 00:35). Loosea kannatin 8lla isolla juomalla neljän tunnin sisään. Ilmeisesti hyvät naurut muille.
Angsti jatkuu normaalisti, K ja R on pitänyt puhelinkonsertteja ("Miten voit?"). Ja minä olen pitänyt lyhyet puhelut: "Hyvin, katon nyt leffaa, jutellaan toiste." Eilen näin kolme aivan mahtavaa olotilaan sopivaa elokuvaa ja tänään yhden. Viimevuotiseen malliin aion esitellä ne kaikki neljä nyt tässä:
Ensin katsoin Garden Staten. Sen on ohjannut se Zach Braff (no ihan oikeesti se JD Tuho-osastosta). Ja se oli siinä pääosassakin. Aika symppis leffa kuitenkin, semmonen vähä sosiaalisesti vammanen perhe ja poika ja vähän valehtelijatyttö tapaa pikkukaupungissa ja alkaa tapahtuakin ihan kivoja asioita. Toi on saanu aika hyvät tähdet IMDB:ssä, joten suosittelen myös minä. Ja siellä puhutaan klingonia. Piristävästi :)
Välipätkänä tuli Silent Hill visuaalisesti hieno pätkä, mutta mitä helvettiä ne Jesse-puuhat pitää tunkee joka paikkaan Omen ja Manaaja on ihan ok, mutta että WitchCraft-jumala-rankasee-meininkiä on nähty jo liikaa. Olis ees oikeaa pahuutta niissä.
Loppuillaksi olin varannu mielestäni synkimmän leffan ja sitä se olikin. Pistää miettimään elämänarvojaan sillä. Jos ette jo ole nähneet: My life without me. Entä jos?
Tänään näin Me and You and Everyone we know nimisen leffan. Siinä oli problematiikkaa parisuhteesta, nuoruudesta, vanhemmuudesta, taiteesta ja olemisesta ja näyttelemisestä ja siitä mitä oikeasti _pitäisi_ tehdä. Ehkä aika helmi kuva sekin.
Controlin kassamagneetin jälkeen ehkä jännä nähdä näitäkin. Mutta kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Life without me jää varmasti kummittelemaan alitajuntaan: Things to do before I die.
En oo tehny mitään uutta. (Ylläri).
Uusi vuosi meni (olin jo pedissä 00:35). Loosea kannatin 8lla isolla juomalla neljän tunnin sisään. Ilmeisesti hyvät naurut muille.
Angsti jatkuu normaalisti, K ja R on pitänyt puhelinkonsertteja ("Miten voit?"). Ja minä olen pitänyt lyhyet puhelut: "Hyvin, katon nyt leffaa, jutellaan toiste." Eilen näin kolme aivan mahtavaa olotilaan sopivaa elokuvaa ja tänään yhden. Viimevuotiseen malliin aion esitellä ne kaikki neljä nyt tässä:
Ensin katsoin Garden Staten. Sen on ohjannut se Zach Braff (no ihan oikeesti se JD Tuho-osastosta). Ja se oli siinä pääosassakin. Aika symppis leffa kuitenkin, semmonen vähä sosiaalisesti vammanen perhe ja poika ja vähän valehtelijatyttö tapaa pikkukaupungissa ja alkaa tapahtuakin ihan kivoja asioita. Toi on saanu aika hyvät tähdet IMDB:ssä, joten suosittelen myös minä. Ja siellä puhutaan klingonia. Piristävästi :)
Välipätkänä tuli Silent Hill visuaalisesti hieno pätkä, mutta mitä helvettiä ne Jesse-puuhat pitää tunkee joka paikkaan Omen ja Manaaja on ihan ok, mutta että WitchCraft-jumala-rankasee-meininkiä on nähty jo liikaa. Olis ees oikeaa pahuutta niissä.
Loppuillaksi olin varannu mielestäni synkimmän leffan ja sitä se olikin. Pistää miettimään elämänarvojaan sillä. Jos ette jo ole nähneet: My life without me. Entä jos?
Tänään näin Me and You and Everyone we know nimisen leffan. Siinä oli problematiikkaa parisuhteesta, nuoruudesta, vanhemmuudesta, taiteesta ja olemisesta ja näyttelemisestä ja siitä mitä oikeasti _pitäisi_ tehdä. Ehkä aika helmi kuva sekin.
Controlin kassamagneetin jälkeen ehkä jännä nähdä näitäkin. Mutta kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Life without me jää varmasti kummittelemaan alitajuntaan: Things to do before I die.
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
Alex DeLarge
Olen äänestänyt tänään kaksi (2) kertaa. Ensimmäisellä kieroksella puolituttua musiikkipiireistä ja toisella kierroksella puolituttua HC-piireistä. Eli äänet meni samaan paikkaan, eri yliopistoon tosin. Velvollisuus Tampereelle oli erittäin helppoa. Peruspalvelutunnukset selaimeen, salatulla yhteydellä sisään vaalikoneeseen ja se sitten tallensi ääneni jonnekin serverille ja nyt odotellaan pääseekö poika (juu, äänestin kahta poikaa!) sisään. Helsingissä sai kahvipullalipun ja mennä koppiin. Molempi parempi. Minua yritettiin houkutella äänestämään opiskelutoveriani, mutta harmi että puoluekanta oli täysin väärä.
Olen ollut kovin väsynyt viimeaikoina. Unohtanut asioita ja kipu on muuttunut päivittäiseksi. Ei voi mitään.
Ainiin, otsikko on Alex DeLarge. Miksikö? Näin herran eilen valkokankaalta, ja taas elokuva säväytti, niinkuin aina. Muttamutta, vielä enemmän odotan ensi keskiviikkoa ja mister Frank-N-Furteria.
Mitähän muuta? Tällä viikolla pari keikkaa (Finnoween: Käppi + Unilehto ja Radio Helsinki klubin Scandinavian Music Group). Oikei hyvin menee ja viikko niin alkaa kesäloma.
Olen ollut kovin väsynyt viimeaikoina. Unohtanut asioita ja kipu on muuttunut päivittäiseksi. Ei voi mitään.
Ainiin, otsikko on Alex DeLarge. Miksikö? Näin herran eilen valkokankaalta, ja taas elokuva säväytti, niinkuin aina. Muttamutta, vielä enemmän odotan ensi keskiviikkoa ja mister Frank-N-Furteria.
Mitähän muuta? Tällä viikolla pari keikkaa (Finnoween: Käppi + Unilehto ja Radio Helsinki klubin Scandinavian Music Group). Oikei hyvin menee ja viikko niin alkaa kesäloma.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
