Kuinka ihmiset käyttäytyvät? Huomaan, että itsestänikin on tullut ilkeämpi, töykeämpi ja välinpitämätön. Ihan sama ehtiikö mummo bussiin, kunhan itse ehdin. Ihan sama miten oppilaat oppivat, kunhan minä saan antaa opetusta. Onneksi tiedostan käytöksen muutoksen: ilman muutosta en tiedä, pystyisinkö toimimaan niin tehokkaasti tässä yhteiskunnassa. Kassa ryöstää 50 santimia, jos vaan saa mahdollisuuden. Mikään ei toimi, en toimi sitten itsekään. Tavallaan se on niin, että ympäristö tekee kaltaisekseen. Silti minä hymyilen kassalle, sanon hyvää päivää tai iltaa, jos on ilta. Oikein piruillakseni käyttäydyn hyvin. Varmaan juttelisinkin heille, jos osaisin niin hyvin. Naururypyt silmäkulmissa, sanoin, että ikä alkaa painaa - latvian tytöt sanoivat, että ei se haittaa: niistä näkyy että olet ollut onnellinen.
No johan oli väite. Sitä päädyin pohtimaan. Olinko onnellinen? Olin. Olenko onnellinen? Olen. Minulla on kaikki, mitä ihminen tarvitsee - okei, voisko joku ilmoittautua poikaystävälistalle? - mutta työ, josta pidän; ympärillä ihmisiä, joiden kanssa viihdyn; joku odottamassa paluuta Suomeen; Laura, joka oksentaa isän autoon... Itse olen onneni tehnyt - suhtautunut helposti asioihin: stressaamatta töistä, ihmisistä, elämästä. Ja katsokaa, kaksikymmentä ja seitsemän vuotta täyttä elämää. Todellakin.
Niin mitä ympärillä. Tämä yhteiskunta on jakautunut. On he ja me. Kun olet sen toisen ryhmän kanssa, niin kuulet pahaa toisesta. Ja kun olet kaikkien kanssa yhdessä - elämä näyttää olevan hyvin - ollaan tässä kaikki ystäviä. Se vain näyttää. Mutta sitten kun toiset menevät, alkaa kuulua lauseita "Sekin tanssii kuin huora", "Mieshuora", "Sen kaverit kuuluu semmoiseen mafiaan", "Idiootteja ne, eihän ne tajua mistään mitään", "sellaisia 'ne' ovat: kuin koiria". Ole siinä sitten vakavalla naamalla. Tämän vuoksi virolaiset eivät kai pidä eteläisistä naapureistaan. Nuoleskelun kulttuuri on syvällä ja siihen törmää niin 50-vuotiaiden ikäluokassa, kuten myös 16-vuotiaiden keskuudessa. Ja mitä helvettiä, toisella puolella huonetta istuvaa tyttöä voi myös avoimesti kutsua "bitchiksi". Oh noes. No, eivät kaikki ihmiset ole semmoisia. Jotkut osaavat jopa käyttäytyä, ja toiset pitävät suunsa kiinni omista ajatuksistaan - kuten minä. Ei tulisi mieleenikään kirjoittaa tätä englanniksi :D
Mitä muuta? Tänään tapaan suomalaisen toimittajan, joka tekee juttua katoavasta latvian kansasta. Olen käynyt Helsingissä (vilkutivilkuti kaikki kivat) ja latvialaisessa uimahallissa sekä saunassa. Molemmat oli ihan mukavia: sauna jopa mielettömän hyvä kokemus! Lauantaina kai tulee Heikkilän bändi Riikaan ja johan me ollaan sovittu tyttöjen kanssa, että pitäähän se ihme nähdä. Pian Riiassa myös Suvi ja toivottavasti talvilomaviikollaan eräät Helsingin hurjapäät. Lupaan pitää keskiviikon tai perjantain vapaana, jos täällä on talvilomalaisia - siis sunnuntain lisäksi :)
Ainiin, miksi kanelipulla 2? No Kanelipulla on täällä niin hyvää, että jopa lähikaupasta saa paikanpäällä leivottua kanelipullaa, joka on vielä lämmin ja ihana! Mutta nyt, meikkiä naamaan, ettei telkkarissa kiillä. Laitan tietoa tulemaan, milloin ja missä jos ja kun.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ärsytys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ärsytys. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
maanantai 15. joulukuuta 2008
Neuvostoliitosta.
Noniin, nyt tulee sitten poliittisesti epäkorrekti postaus aiheena kansanmurhat ja oikeus ja vääryys ja Neuvostoliitto ja ihan vähän on oma lehmä ojassa. Tässä postauksessa tullaan mainitsemaan Sofi Oksanen, Suomen kommunistinen puolue ja sen kannattajat, Suomalainen yhteiskuntajärjestys ja lopuksi ihan vähän otan kantaa tulevaisuuteen. Jos vähänkin ärsyttää nämä aiheet, älä lue enempää.
Kävin katsomassa Edviins Shnoren ohjaaman elokuvan Soviet Story. Leffa esittää muulle maailmalle Neuvostoliiton tappokoneistoa, joka sai aikaan kansanmurhan 1920-1970-lukujen välissä. Suurin osin elokuva keskittyy 30- ja 40-luvun suurtuhoihin, joita on ilmeisesti sovittu Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Stalin oli dokumentin mukaan älykäs mies, joka peitteli omat tuhonsa astelemalla Eurooppaan natsien uhrien vapauttajana. Kaiken takana oli kuitenkin vieläkin suurempi oman kansalaisten järjestelmällinen tuhoaminen, joka tehtiin lähinnä Marxin (sosiologisella) oikeutuksella: pyrittiin luomaan parempi ihminen - The New Man, joka toteuttaisi sosialistista maailmankatsomusta täydellisesti ja vapautuisi työnteolla (ja miten niin erään keskitysleirin portissa lukee työnteon vapauttamisesta?). Neuvostoliiton ideologian tukiessa vahvasti tasapäistämiseen ja uhkailuun: pelko piti ihmiset kurissa.
Vai mitä sanotte: Natsi-Saksan teurastuksessa kuoli ehkäpä 5-7 miljoona ihmistä. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Neuvostoliitto tuhosi yli 20 miljoonaa. Mainittakoon vielä, että syynä oli siis hallintokoneisto, ei niinkään kansa.
Dokumentti sinänsä on keskitasoinen, jotenkin History-kanavahenkinen ja siksi ehkä vähän rankkaa kamaa: mutta koskettavinta on kuulla kyydityksen kokeneiden naisten itku: mennään siis sinne tunteiden tasolle, mikä on ehkä oikein. Ja miksei meille ole kerrottu Ukrainan nälänhädästä 1932-1933, joka ilmeisesti johtui siitä että tarkoituksena oli tappaa mahdollisimman paljon ukrainalaisia, koska he olivat uhka sosialistiselle koneistolle. Arviot talven aikana kuoleista liikkuvat 1,5-7 miljoonan välillä. Perinteinen selitys huonosta ruokavuodesta ei ehkä selittäisi yhden talven aikana tuollaista kuolleiden määrää?
Mikäs oikeus jollain toisella on päättää, että sää olet paska, tapan sut? Bernard Shaw, irlantilainen Nobel-kirjailija, on sanonut myös että yhteiskunnalla on oikeus tappaa tuottamaton ihminen, koska: jos meillä ei ole sinusta hyötyä (toisin sanoen tuhlaat aikaasi ja muiden aikaa ja resursseja elämiseesi, etkä tuota samaa tai mieluiten enemmän) ei meidän kannata elättää sinua. Siksi voimme antaa tällaiset armonlaukaukset sitten heille. Tähän ryhmään valitaan luonnollisesti tietyt kriteerit täyttävät ihmiset (lisää aiheesta vaikkapa tanskalaisessa fiktiossa Hvordan vi slipper af med de andre (How do we get rid of the others, 2007).) Ja kriteerit valitsevat tietty joukko, jokin mielenkiintoinen "eliitti".
Sitten ihan vielä siitä suomettumisen historiasta ja 60-70-luvun vasemmistolaisuudesta. Kuten Sofi Oksanenkin sanoi Imagen haastattelussa, hän ei oikein jaksa ymmärtää sitä vasemmistonostalgiaa, kun se vasemmisto on merkinnyt jotain muuta hänen perheelleen ja ihmisille, joita hän kokee edustavansa. Mietin pitkään omaa mielipidettäni asiaan. Mietin itseasiassa vieläkin.
Toisaalta ymmärrän kommunistisen kauhun Baltiassa, koska olen nähnyt kyyneleet Ciriite-äiskän silmissä, kun hän kertoo äitinsä perheen tarinaa, tai äitinsä siskon menetyksiä. Sisaren mies vietiin Siperiaan, eikä takaisin tullut. Lapsiakaan ei tullut, joten jäipä isotäti ihan yksin. Tuolta isotädiltä sain ensimmäiset latvialaiset lapaseni, joita käsittelen hellästi joka talvi. Mutta suomalaisilla ei ole ollut mahdollisuutta päästä tutustumaan noihin menetyksiin, arkeen jota he Baltiassa ehkä elivät, joten meitä ei ehkä voi syyttää tunteettomuudesta tai väärästä asenteesta. Se, mikä on muille totta, on meille kertomus, joka muuttuu todeksi vasta kun kohtaamme ensimmäisen käden tiedon.
Elokuva päättyi vihjaukseen, kuinka suureksi asiaksi kansallissosialismi on noussut nyky-Venäjällä. Näytettiin pätkä internet-ampumisvideoista ja myös Javier Solanan ilmettä, kun eräs entinen NL-ulkoministeri piti puhetta NATOssa, jossa oikeutti juutalaisvastaisen toiminnan neuvostoaikana toteamalla asiassa olevan kyse "fasist-jews"-asiasta.
Viimeinen ja erittäin tärkeä kysymys meille suomalaisille onkin, että kuka haluaa myöntää, että omat esi-isät ovat murhaajia?
Kävin katsomassa Edviins Shnoren ohjaaman elokuvan Soviet Story. Leffa esittää muulle maailmalle Neuvostoliiton tappokoneistoa, joka sai aikaan kansanmurhan 1920-1970-lukujen välissä. Suurin osin elokuva keskittyy 30- ja 40-luvun suurtuhoihin, joita on ilmeisesti sovittu Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Stalin oli dokumentin mukaan älykäs mies, joka peitteli omat tuhonsa astelemalla Eurooppaan natsien uhrien vapauttajana. Kaiken takana oli kuitenkin vieläkin suurempi oman kansalaisten järjestelmällinen tuhoaminen, joka tehtiin lähinnä Marxin (sosiologisella) oikeutuksella: pyrittiin luomaan parempi ihminen - The New Man, joka toteuttaisi sosialistista maailmankatsomusta täydellisesti ja vapautuisi työnteolla (ja miten niin erään keskitysleirin portissa lukee työnteon vapauttamisesta?). Neuvostoliiton ideologian tukiessa vahvasti tasapäistämiseen ja uhkailuun: pelko piti ihmiset kurissa.
Vai mitä sanotte: Natsi-Saksan teurastuksessa kuoli ehkäpä 5-7 miljoona ihmistä. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Neuvostoliitto tuhosi yli 20 miljoonaa. Mainittakoon vielä, että syynä oli siis hallintokoneisto, ei niinkään kansa.
Dokumentti sinänsä on keskitasoinen, jotenkin History-kanavahenkinen ja siksi ehkä vähän rankkaa kamaa: mutta koskettavinta on kuulla kyydityksen kokeneiden naisten itku: mennään siis sinne tunteiden tasolle, mikä on ehkä oikein. Ja miksei meille ole kerrottu Ukrainan nälänhädästä 1932-1933, joka ilmeisesti johtui siitä että tarkoituksena oli tappaa mahdollisimman paljon ukrainalaisia, koska he olivat uhka sosialistiselle koneistolle. Arviot talven aikana kuoleista liikkuvat 1,5-7 miljoonan välillä. Perinteinen selitys huonosta ruokavuodesta ei ehkä selittäisi yhden talven aikana tuollaista kuolleiden määrää?
Mikäs oikeus jollain toisella on päättää, että sää olet paska, tapan sut? Bernard Shaw, irlantilainen Nobel-kirjailija, on sanonut myös että yhteiskunnalla on oikeus tappaa tuottamaton ihminen, koska: jos meillä ei ole sinusta hyötyä (toisin sanoen tuhlaat aikaasi ja muiden aikaa ja resursseja elämiseesi, etkä tuota samaa tai mieluiten enemmän) ei meidän kannata elättää sinua. Siksi voimme antaa tällaiset armonlaukaukset sitten heille. Tähän ryhmään valitaan luonnollisesti tietyt kriteerit täyttävät ihmiset (lisää aiheesta vaikkapa tanskalaisessa fiktiossa Hvordan vi slipper af med de andre (How do we get rid of the others, 2007).) Ja kriteerit valitsevat tietty joukko, jokin mielenkiintoinen "eliitti".
Sitten ihan vielä siitä suomettumisen historiasta ja 60-70-luvun vasemmistolaisuudesta. Kuten Sofi Oksanenkin sanoi Imagen haastattelussa, hän ei oikein jaksa ymmärtää sitä vasemmistonostalgiaa, kun se vasemmisto on merkinnyt jotain muuta hänen perheelleen ja ihmisille, joita hän kokee edustavansa. Mietin pitkään omaa mielipidettäni asiaan. Mietin itseasiassa vieläkin.
Toisaalta ymmärrän kommunistisen kauhun Baltiassa, koska olen nähnyt kyyneleet Ciriite-äiskän silmissä, kun hän kertoo äitinsä perheen tarinaa, tai äitinsä siskon menetyksiä. Sisaren mies vietiin Siperiaan, eikä takaisin tullut. Lapsiakaan ei tullut, joten jäipä isotäti ihan yksin. Tuolta isotädiltä sain ensimmäiset latvialaiset lapaseni, joita käsittelen hellästi joka talvi. Mutta suomalaisilla ei ole ollut mahdollisuutta päästä tutustumaan noihin menetyksiin, arkeen jota he Baltiassa ehkä elivät, joten meitä ei ehkä voi syyttää tunteettomuudesta tai väärästä asenteesta. Se, mikä on muille totta, on meille kertomus, joka muuttuu todeksi vasta kun kohtaamme ensimmäisen käden tiedon.
Elokuva päättyi vihjaukseen, kuinka suureksi asiaksi kansallissosialismi on noussut nyky-Venäjällä. Näytettiin pätkä internet-ampumisvideoista ja myös Javier Solanan ilmettä, kun eräs entinen NL-ulkoministeri piti puhetta NATOssa, jossa oikeutti juutalaisvastaisen toiminnan neuvostoaikana toteamalla asiassa olevan kyse "fasist-jews"-asiasta.
Viimeinen ja erittäin tärkeä kysymys meille suomalaisille onkin, että kuka haluaa myöntää, että omat esi-isät ovat murhaajia?
torstai 17. tammikuuta 2008
No on se perkele
Kun ihmiset on niin saatanan tyhmiä. Juuri äsken tappelin puhelimessa, etten voi tietää mikä on huomisen iltasanomien lööppi: KUN EN OLE HEILLÄ TÖISSÄ. Soittajan mielestä minä olen ilkeä ja pelottava ihminen, kun en suostu kertomaan hänelle sitä. On se niin saatanan vaikea ymmärtää, että jos soittaa SANOMA Osakeyhtiöön, niin se ei edelleenkään ole sama asia kuin Ilta-Sanomat tai jopa Iltalehti. Onhan se tietysti kamalan vaikea erottaa kirjaimia ja äänteitä toisistaan, varsinkin omasta äidinkielestään. Ja sitten toinen on nämä idiootit kun soittelevat kännissä esim. ja uhkailevat ties millä. Eikö säälittävämpää ole. (No on.) No mutta eniten se kertoo eräiden lehtien lukijoiden tasosta vai?
Oottelen tässä ihanaa JDtä Tuho-osastosta ja illalla sitten K-70 telkusta. Sen jälkeen vielä salitunti päälle ja kotiin köllimään. Jotenkin nyt alkaa se gradun tekeminenkin ahistaa, kun mietin raha-asioita. Tai nekun painaa niin ei saa aikaseks mitään. Ens viikolla ois alustaminen eessä, onneks Niinan haastis on ennen sitä ja loputkin haastattelut saa sovituksi lähiajalle. Voi kyllä aikataulu vähän venyä, mutta ei se mitään.
Maanantai mielessäin. Kuulin, että yths on nostanu maksuja. Oha se vieläkin halpa, mutta että niitä nostetaan siksi että JOTKUT jättävät menemättä varatuille ajoilleen. Kiitti vaan kaikille, tälläisena sairaana ja varattomana ihmisenä jokainen viiskytsenttiäkin ois kiva.
Oottelen tässä ihanaa JDtä Tuho-osastosta ja illalla sitten K-70 telkusta. Sen jälkeen vielä salitunti päälle ja kotiin köllimään. Jotenkin nyt alkaa se gradun tekeminenkin ahistaa, kun mietin raha-asioita. Tai nekun painaa niin ei saa aikaseks mitään. Ens viikolla ois alustaminen eessä, onneks Niinan haastis on ennen sitä ja loputkin haastattelut saa sovituksi lähiajalle. Voi kyllä aikataulu vähän venyä, mutta ei se mitään.
Maanantai mielessäin. Kuulin, että yths on nostanu maksuja. Oha se vieläkin halpa, mutta että niitä nostetaan siksi että JOTKUT jättävät menemättä varatuille ajoilleen. Kiitti vaan kaikille, tälläisena sairaana ja varattomana ihmisenä jokainen viiskytsenttiäkin ois kiva.
sunnuntai 2. joulukuuta 2007
nyt jälkiviisaana (ja alaselkäjomotuksessa) on ehkä hyvä sanoa, että ainii, ohan mulla ollut näitä kipuja vaikka niin väitin vaan ettei ole. nyt kun olen istunut 6 tuntia tässä samalla tuolilla tehden välillä vain nopeita juoksuja vessaan/keittiönurkkaukseen täällä töissä, muistan, että tuo sama jomotus on miltei jokakertaista, mutta normaalisti liikkuessa sitä ei huomaa. semmoista mietin juuri.
olen lukemassa iltasanomien viikonloppuliitettä: siihen on valittu Tanja Saarelan (os Vienonen, ent. Karpela) parhaita sanomisia rakkauselämästään. tämä kiinnitti huomioni: "mitä vanhemmaksi tulee, ei jaksa enää pelleillä". Taitaa olla Saarellalla aika heikohko käsitys sitten elämästä ja rakkaudesta, jos nuorena pelleili asian suhteen. En tunne yhtään ihmistä, jotka ottaisivat nämä asiat jotenkin leikin ja pelleilyn kannalta. Ei se välttämättä ole hävettävää, että ei sitten se suhde kannakaan, tai muutoin toimi. no juu, mikäs olen tästä sanomaan mitään. mutta en ainakaan minä jaksa edes alkaa miettiä suhdetta, jos tuntuu että se on leikkisuhde tai pelleilyä.
Mikäs tämä vuoden 1918 buumi sitten on. Luen kyllä juuri Där vi en gång gåttia (Missä kuljimme kerran, Kjell Westö) ja Kaisankin panoksen saanut RAJA 1918 (nähtävä, ei vielä nähty) on vain alkusoittoa. Panu Rajalakin on innostunut kirjoittamaan vuodesta ja epäilemättä kohta ihan kaikki. Mutta suomalaiset, niinkuin minäkin, virallisesti sukuhistoriassa molemminpuolin. Vääryyksien selvittäminen, olen miettinyt jo kauan, onko siinä loppujen lopuksi mitään mieltä. Ei unohtaminenkaan ole oikein.
Jatkan tässä vielä tunnin, on ollut hiljaista, silmiin koskee ja selkään ja muutoinkin. Mutta olen ihan hyvilläni, että kävin lääkärissä: jos vaikka tämä tästä.
olen lukemassa iltasanomien viikonloppuliitettä: siihen on valittu Tanja Saarelan (os Vienonen, ent. Karpela) parhaita sanomisia rakkauselämästään. tämä kiinnitti huomioni: "mitä vanhemmaksi tulee, ei jaksa enää pelleillä". Taitaa olla Saarellalla aika heikohko käsitys sitten elämästä ja rakkaudesta, jos nuorena pelleili asian suhteen. En tunne yhtään ihmistä, jotka ottaisivat nämä asiat jotenkin leikin ja pelleilyn kannalta. Ei se välttämättä ole hävettävää, että ei sitten se suhde kannakaan, tai muutoin toimi. no juu, mikäs olen tästä sanomaan mitään. mutta en ainakaan minä jaksa edes alkaa miettiä suhdetta, jos tuntuu että se on leikkisuhde tai pelleilyä.
Mikäs tämä vuoden 1918 buumi sitten on. Luen kyllä juuri Där vi en gång gåttia (Missä kuljimme kerran, Kjell Westö) ja Kaisankin panoksen saanut RAJA 1918 (nähtävä, ei vielä nähty) on vain alkusoittoa. Panu Rajalakin on innostunut kirjoittamaan vuodesta ja epäilemättä kohta ihan kaikki. Mutta suomalaiset, niinkuin minäkin, virallisesti sukuhistoriassa molemminpuolin. Vääryyksien selvittäminen, olen miettinyt jo kauan, onko siinä loppujen lopuksi mitään mieltä. Ei unohtaminenkaan ole oikein.
Jatkan tässä vielä tunnin, on ollut hiljaista, silmiin koskee ja selkään ja muutoinkin. Mutta olen ihan hyvilläni, että kävin lääkärissä: jos vaikka tämä tästä.
torstai 25. lokakuuta 2007
Latvian maantuntemus
No voi perse sentäs.
Luen tenttiin. Maantuntemusta. SIIS KUKA HELVETTI on valinnut matkaopaskirjan yliopiston tenttikirjaksi hä? Toi on sitä matskua mistä tehdään ala-asteen viidennellä luokalla esitelmä: Latvia - Baltian keskimmäinen maa. Vai mitä sanotta:
"...ja sen ranta on mainio paikka "launagselle" - tyypilliselle latvialaiselle retkiaterialle, johon kuuluu kuminaleipää ja tomaatteja tai rasvaista piirakkaa ja piimää. Virkistävää on myös kulaus juuri valutettua koivun mahlaa. Vahvempiin juomiin mieltyneellä voi olla mukanaan pullo latvialaista olutta (olut on latviaksi "alus").
tai tästä:
"Staburagsin kalkkikivikallio yhdeksän kilometria alavirtaan Koknesesta (Kokenhusen) - paikka johon liittyi monia tarinoita - sortui Väinäjoen aaltoihin 1961, kun Plavnasin vesivoimalan patoaltaan kolmas vaihe rakennettiin vasten latvialaisten tahtoa."
Siis häh oikeasti?!
Mutta näiden kuvien avulla kuitenkin tommosenkin mainoksen selaa, kun vaan jaksaa muistaa, että joku päivä vielä!
Luen tenttiin. Maantuntemusta. SIIS KUKA HELVETTI on valinnut matkaopaskirjan yliopiston tenttikirjaksi hä? Toi on sitä matskua mistä tehdään ala-asteen viidennellä luokalla esitelmä: Latvia - Baltian keskimmäinen maa. Vai mitä sanotta:
"...ja sen ranta on mainio paikka "launagselle" - tyypilliselle latvialaiselle retkiaterialle, johon kuuluu kuminaleipää ja tomaatteja tai rasvaista piirakkaa ja piimää. Virkistävää on myös kulaus juuri valutettua koivun mahlaa. Vahvempiin juomiin mieltyneellä voi olla mukanaan pullo latvialaista olutta (olut on latviaksi "alus").
tai tästä:
"Staburagsin kalkkikivikallio yhdeksän kilometria alavirtaan Koknesesta (Kokenhusen) - paikka johon liittyi monia tarinoita - sortui Väinäjoen aaltoihin 1961, kun Plavnasin vesivoimalan patoaltaan kolmas vaihe rakennettiin vasten latvialaisten tahtoa."
Siis häh oikeasti?!
Mutta näiden kuvien avulla kuitenkin tommosenkin mainoksen selaa, kun vaan jaksaa muistaa, että joku päivä vielä!
tiistai 23. lokakuuta 2007
Kohti uutta, parempaa aikaa
Täällä on soinut päivän Aimee Mann. Kevyt ääni, Aimeen miltei kuiskaus jossain lauluissa ja hittibiisinä soiva Save Me. Syksyn hieno juttu on myös ollut Radioheadin uusin, jonka on siis saanut ladattua netistä. Älkää luulko väärin, minulla ei sitä ole: olen vastaan musiikin muuttumista kokonaistaideteoksesta sähköiseksi tiedostoksi, vaikkei valtaa olekaan pysäyttää kehitystä. Jos osaisin ja minun suotaisiin, voisin ihan hyvin palata kirjoittamaan päiväkirjaani ja mietelmiä omaan maailmaani eli tuohon kirjoituspöydän vierelle.
Eipä aikaakaan kun me vielä sovimme menojamme "nähdään sitten ensi lauantaina varttiavaille siinä forumin kulmalla, leffa alkaa seitsemältä". Tänään: "vois mennä lauantaina leffaan, mut hei, mä soitan sulle sit perjantaina". Perjantaina keskustelu jatkuu: "no soitellaan huomenna et monelta nähdään". Ihan idioottimaista mun mielestä. Ei ne suunnitelmat itsestään muutu. Yleensä (huom! yleensä) mä ainakin priorisoin ihan sen mukaan, että milloin olen sopinut. Ihan sama tuleeko mulle sitten paras kaveri kertomaan, että pääsis ilmasiksi teatteriin, jos olen sopinut kaljottelun vihamiehen kanssa, menen kaljalle kuitenkin, kun lupasin. Jotenkin ihmisille on kamalan vaikea laittaa vaihtoehtoja järjestykseen. Kaikki missaa jotain valintoja tehdessään, ja kyllä niille jonkinlainen sarja on varmasti olemassa, mutta kun emme osaa laskea.
Kahvia olis kai vielä keittimessä, kämppis osti pannukahvia, joka on oikeasti parempaa - ja sitä voi laittaa presso-pannuunkin mielummin kuin suodatinjauhettua. Tuleepahan makoisemmat kahvit. Päivän ohjelmassa pitäisi olla Museoviraston kirjastoa, joka siis on kaikille avoin ja siellä on aina kirjat hyllyssä, kun kukaan ei niitä halua käydä hakemassa. Ai mitäkö? No ei ainakaan gradukirjallisuutta. Historiaa, historiaa tenttimään. Yliopisto-lehdessä (Helsingin Yliopiston tiedelehti) oli taas mielenkiintoisia tutkimusjuttuja. Pitäis vielä syventyä siihen lisää ja lukea Mondon reissuvinkit: eihän sitä tiedä mihin täältä eksyy seuraavaksi.
Gramofonilla olisi tehtävää tässä maailmassa, selkeästi vaan levynvaihtoon heti (levyn pituus on huomattavasti lyhyempi kuin nykyisten äänitemuotojen).Mutta gramofoniin sisällöntuotanto onkin helpompaa, voidaan kuulkaas printata vaikka kuinka monta: eikä tarvitse jokaista kappaletta äänittää erikseen, niinkuin fonografilla. Kuvitelkaapa Thom Yorke laulamaan Paranoid Android muutamaan sataan tuhanteen kertaan. Eipä ois siitä bändistä varmaan 100 vuotta sitten saatu hittitähteä.
Eipä aikaakaan kun me vielä sovimme menojamme "nähdään sitten ensi lauantaina varttiavaille siinä forumin kulmalla, leffa alkaa seitsemältä". Tänään: "vois mennä lauantaina leffaan, mut hei, mä soitan sulle sit perjantaina". Perjantaina keskustelu jatkuu: "no soitellaan huomenna et monelta nähdään". Ihan idioottimaista mun mielestä. Ei ne suunnitelmat itsestään muutu. Yleensä (huom! yleensä) mä ainakin priorisoin ihan sen mukaan, että milloin olen sopinut. Ihan sama tuleeko mulle sitten paras kaveri kertomaan, että pääsis ilmasiksi teatteriin, jos olen sopinut kaljottelun vihamiehen kanssa, menen kaljalle kuitenkin, kun lupasin. Jotenkin ihmisille on kamalan vaikea laittaa vaihtoehtoja järjestykseen. Kaikki missaa jotain valintoja tehdessään, ja kyllä niille jonkinlainen sarja on varmasti olemassa, mutta kun emme osaa laskea.
Kahvia olis kai vielä keittimessä, kämppis osti pannukahvia, joka on oikeasti parempaa - ja sitä voi laittaa presso-pannuunkin mielummin kuin suodatinjauhettua. Tuleepahan makoisemmat kahvit. Päivän ohjelmassa pitäisi olla Museoviraston kirjastoa, joka siis on kaikille avoin ja siellä on aina kirjat hyllyssä, kun kukaan ei niitä halua käydä hakemassa. Ai mitäkö? No ei ainakaan gradukirjallisuutta. Historiaa, historiaa tenttimään. Yliopisto-lehdessä (Helsingin Yliopiston tiedelehti) oli taas mielenkiintoisia tutkimusjuttuja. Pitäis vielä syventyä siihen lisää ja lukea Mondon reissuvinkit: eihän sitä tiedä mihin täältä eksyy seuraavaksi.
Gramofonilla olisi tehtävää tässä maailmassa, selkeästi vaan levynvaihtoon heti (levyn pituus on huomattavasti lyhyempi kuin nykyisten äänitemuotojen).Mutta gramofoniin sisällöntuotanto onkin helpompaa, voidaan kuulkaas printata vaikka kuinka monta: eikä tarvitse jokaista kappaletta äänittää erikseen, niinkuin fonografilla. Kuvitelkaapa Thom Yorke laulamaan Paranoid Android muutamaan sataan tuhanteen kertaan. Eipä ois siitä bändistä varmaan 100 vuotta sitten saatu hittitähteä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
