Kohti uutta, parempaa aikaa

Täällä on soinut päivän Aimee Mann. Kevyt ääni, Aimeen miltei kuiskaus jossain lauluissa ja hittibiisinä soiva Save Me. Syksyn hieno juttu on myös ollut Radioheadin uusin, jonka on siis saanut ladattua netistä. Älkää luulko väärin, minulla ei sitä ole: olen vastaan musiikin muuttumista kokonaistaideteoksesta sähköiseksi tiedostoksi, vaikkei valtaa olekaan pysäyttää kehitystä. Jos osaisin ja minun suotaisiin, voisin ihan hyvin palata kirjoittamaan päiväkirjaani ja mietelmiä omaan maailmaani eli tuohon kirjoituspöydän vierelle.

Eipä aikaakaan kun me vielä sovimme menojamme "nähdään sitten ensi lauantaina varttiavaille siinä forumin kulmalla, leffa alkaa seitsemältä". Tänään: "vois mennä lauantaina leffaan, mut hei, mä soitan sulle sit perjantaina". Perjantaina keskustelu jatkuu: "no soitellaan huomenna et monelta nähdään". Ihan idioottimaista mun mielestä. Ei ne suunnitelmat itsestään muutu. Yleensä (huom! yleensä) mä ainakin priorisoin ihan sen mukaan, että milloin olen sopinut. Ihan sama tuleeko mulle sitten paras kaveri kertomaan, että pääsis ilmasiksi teatteriin, jos olen sopinut kaljottelun vihamiehen kanssa, menen kaljalle kuitenkin, kun lupasin. Jotenkin ihmisille on kamalan vaikea laittaa vaihtoehtoja järjestykseen. Kaikki missaa jotain valintoja tehdessään, ja kyllä niille jonkinlainen sarja on varmasti olemassa, mutta kun emme osaa laskea.

Kahvia olis kai vielä keittimessä, kämppis osti pannukahvia, joka on oikeasti parempaa - ja sitä voi laittaa presso-pannuunkin mielummin kuin suodatinjauhettua. Tuleepahan makoisemmat kahvit. Päivän ohjelmassa pitäisi olla Museoviraston kirjastoa, joka siis on kaikille avoin ja siellä on aina kirjat hyllyssä, kun kukaan ei niitä halua käydä hakemassa. Ai mitäkö? No ei ainakaan gradukirjallisuutta. Historiaa, historiaa tenttimään. Yliopisto-lehdessä (Helsingin Yliopiston tiedelehti) oli taas mielenkiintoisia tutkimusjuttuja. Pitäis vielä syventyä siihen lisää ja lukea Mondon reissuvinkit: eihän sitä tiedä mihin täältä eksyy seuraavaksi.

Gramofonilla olisi tehtävää tässä maailmassa, selkeästi vaan levynvaihtoon heti (levyn pituus on huomattavasti lyhyempi kuin nykyisten äänitemuotojen).Mutta gramofoniin sisällöntuotanto onkin helpompaa, voidaan kuulkaas printata vaikka kuinka monta: eikä tarvitse jokaista kappaletta äänittää erikseen, niinkuin fonografilla. Kuvitelkaapa Thom Yorke laulamaan Paranoid Android muutamaan sataan tuhanteen kertaan. Eipä ois siitä bändistä varmaan 100 vuotta sitten saatu hittitähteä.