Löysin itseni Kerouacin Matkalla -teoksesta eilen. Näin hän kuvaa Ed Stringhamia:
"Ed Stringham on alakuloinen, kaunis poika, lempeä, suurpiirteinen ja taipuvainen; vain silloin tällöin hän saa masennuskohtauksia ja ryntää ulos kenellekään mitään sanomatta. Sinä iltana hän oli ylenpalttisen iloinen." (suom. Markku Lahtela)
En tiedä, oletteko samaa mieltä, mutta mielessäni hänessä ja minussa on paljon samaa, paitsi etten ole kaunis poika. Mutta muutoin.
Aika jännä fiilis. Oltiin Mi:n ja Pa:n ja Je:n kanssa Loosessa. Otettiin tasan kahdet. Ja mulle tarjottiin. En tiedä miksi.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2008
Elämän suuria kysymyksiä
Oon edelleen lomalla bloggaamisesta. Tällä hetkellä arvon: lähdenkö Stadikalle uimaan vai menenkö lenkille ja kenties uimaan mereen.
torstai 10. heinäkuuta 2008
Lelu
hihi. Löysin uuden hienon lelun intternetistä. Check it out!
Huhhuh, namely quite mielettömät fiilikset!
keskiviikko 9. heinäkuuta 2008
Keskiviikko.
Niin, siis jos joku lukijoistani ei tajunnut, minusta on virallisesti tullut maisteri kesän 2008 aikana. Niiden 6. vuoden aikana, jotka olen yliopistossa tuhlannut on tapahtunut paljon. Suurimpana saavutuksena voi sanoa Latvian löytymisen. Vuonna 2003 vietin kesän Valmierassa, jonne uskaltauduin toisen kerran vasta tänä vuonna 2008. Vuosina 2004-2005 vietin aikaa aktiivisesti maassa, joka kiirehti ohitsemme vuonna 2006. Vuonna 2004 tapasin Riiassa Uldiksen, joka oli läntisestä Latviasta kotoisin. Vuonna 2005 menetin hänet toisen kerran. Ensimmäinen kerta oli symbolinen. Toinen konkreettinen.
Muuta hyvääkin opiskeluaikoihin mahtuu. Muutin Helsinkiin etäopiskelijaksi vuonna 2005. Vuonna 2006 muutin takaisin Latviaan päästäkseni yli kaikesta paskasta, mitä maailma on viime aikoina minulle hopealautasella tarjoillut. Tajusin tilanteen koomisuuden syyskuun alussa 2006 Andrejsalassa Skanu Mezs (Äänimetsä) festivaaleilla, jossa soitti CSS, Jamie Lidell, The Liars, Isis ja pari muuta suurta nimeä, jotka keikkailevat tänä vuonna Helsingissä. Tilanteen koomisuus johtuu vain ja ainoastaan siitä, että ei pakenemalla pääse mitään karkuun. Kiitos ranskalaisille sen osoittamisesta.
Vuosi 2007 ja 2008 ovat olleet ihan OK, sairastelua on riittänyt. Ja nyt on ihan pakko sanoa, että nyt tiputtelee jotain kamalaa ehkä taas. Ensi kuussa on puolivuotistarkastus kasvaimelle. Kivut ovat olleet sitä luokkaa, että epäilen sen räjähtäneen. Muutoin menee hyvin. On ollut aktiviteettia ja ulkonäkö on muuttunut paljon puolen vuoden sisään. Kuitenkaan elämä ei ole sellainen kuin sen haluaisi olevan. En halua tehdä tällaisia töitä. En halua olla näin alkoholisoitunut. En halua olla joku kuten minä.
Ja nyt, kun näen painajaisia verisestä sedästäni, joka kuoli kesäkuun 28.pvä liikenneonnettomuudessa. Näen myös häiritseviä hahmoja nurkissani. Liskojen yö, sanoisi toinen. Toinen sanoisi, että nyt tarvitaan jotain. Sanois mullekin, että mitä.
Elämä on tehty kamalan vaikeaksi. Toiset ihmiset ovat esteenä, haittana, armona, apuna, pelastajina, mutta myös välttämättöminä. Ihminen elää: ruuasta ja toisista ihmisistä. Sori vaan. Ei voi mitään.
Muuta hyvääkin opiskeluaikoihin mahtuu. Muutin Helsinkiin etäopiskelijaksi vuonna 2005. Vuonna 2006 muutin takaisin Latviaan päästäkseni yli kaikesta paskasta, mitä maailma on viime aikoina minulle hopealautasella tarjoillut. Tajusin tilanteen koomisuuden syyskuun alussa 2006 Andrejsalassa Skanu Mezs (Äänimetsä) festivaaleilla, jossa soitti CSS, Jamie Lidell, The Liars, Isis ja pari muuta suurta nimeä, jotka keikkailevat tänä vuonna Helsingissä. Tilanteen koomisuus johtuu vain ja ainoastaan siitä, että ei pakenemalla pääse mitään karkuun. Kiitos ranskalaisille sen osoittamisesta.
Vuosi 2007 ja 2008 ovat olleet ihan OK, sairastelua on riittänyt. Ja nyt on ihan pakko sanoa, että nyt tiputtelee jotain kamalaa ehkä taas. Ensi kuussa on puolivuotistarkastus kasvaimelle. Kivut ovat olleet sitä luokkaa, että epäilen sen räjähtäneen. Muutoin menee hyvin. On ollut aktiviteettia ja ulkonäkö on muuttunut paljon puolen vuoden sisään. Kuitenkaan elämä ei ole sellainen kuin sen haluaisi olevan. En halua tehdä tällaisia töitä. En halua olla näin alkoholisoitunut. En halua olla joku kuten minä.
Ja nyt, kun näen painajaisia verisestä sedästäni, joka kuoli kesäkuun 28.pvä liikenneonnettomuudessa. Näen myös häiritseviä hahmoja nurkissani. Liskojen yö, sanoisi toinen. Toinen sanoisi, että nyt tarvitaan jotain. Sanois mullekin, että mitä.
Elämä on tehty kamalan vaikeaksi. Toiset ihmiset ovat esteenä, haittana, armona, apuna, pelastajina, mutta myös välttämättöminä. Ihminen elää: ruuasta ja toisista ihmisistä. Sori vaan. Ei voi mitään.
tiistai 8. heinäkuuta 2008
maanantai 7. heinäkuuta 2008
Huhhuh, nimittäin ihan mielettömät fiilikset!
Tänään komppaan täysin HS:n Ruisrock-uutisointia. Täällä on arvio festivaalin kahdesta viimeisestä, kultakimpaleinani pitämistäni yhtyeistä. Valitettavasti jokainen, joka minut tietää, ymmärtää, että Interpol pelaa pisteet kotiin ihan vain olemalla Interpol (musiikki joka antaa varmaan kaiken vielä 40vuodenkin päästä tässä elämässä...)
Interpolin tummanpuhuva, synkkä, vahva mutta hieman viileä ote kuitenkin oli ehkä parempi kuin viime kesän Accelerator -festivaalilla. Acceleratorin vahvuudeksi on luettava hyvä punaviini, alueella vapaa kuljeskelu, mukavampi (pääosin ruotsalainen) yleisö sekä tummempi yö, joka pohjustaa Interpolin keikkaa paljon mukavammin kuin Turun kirkas ja seesteinen myöhäisilta. Interpolilta kuuli paljon hyviä kappaleita: niinkuin Pioneer to the Fall aloittaa setin, niin varsinaisen setin voi lopettaa Roland. Viimekesästä poiketen Interpol suoritti encoreen Stellallansa, ja kaikki vannoutuneethan tietävät miksi Stella oli down. Myös suhtautuminen suomalaisiin oli selkeästi myönteisempi: Paul Banks puhui enemmän, antaumuksella ja hymyili yleisön reaktioille.
Settilistasta puuttuivat niin Leif Erikson, tuo rakkaudentunnustus, sekä Pace is the Trick ja Take You on a Cruise. Ei sillä, siellä kuultiin vastalahjana noiden menettämiselle Slow Hands, NYC ja ihan oikeasti: Lighthouse. Interpolin ensimmäistä kertaa nähneille voin vannoa, että hyvä oli keikka ja parempaa saa, jos menee katsomaan klubikeikkaa. Ei tästä enempää. (paitsi että ihanaa kun soittivat niin paljon biisejä ekalta Turn of the Bright Lights -levyltä!)
Ruisrokissa oli myös kivaa se, että näin Kentin pitkästä aikaa, eli kymmeneen vuoteen. Tulihan sieltä ihana diskoversio Om du var här:istä ja Dom Andrasta ja Kärleken väntarista. Mutta parasta on se, että Kent on tajunnut tehneensä maailman parhaan keikanlopetusbiisin: Mannen i den vita hattenin. Se on kappale joka kerää itsensä kokoon ja hajoaa kappaleiksi muutamaankin otteeseen. Ja loppuu rakkaudentunnustukseen (men du och jag vi ska aldrig dö?). Eiku se loppuukin oikeasti, että men älskning, vi ska alla en gång dö.
Lisäksi on mainittava, että tuo festariseura, joka oli taas kerran mukana on parasta pakdapossee. Aura ja Miikka on niin rakastettavia, että ilman niitä tääkin festari ois iha kakkana. Ristoo katottiin yhessä ja siellä tuli Nina, olen palasina ja Unessa mies, valveilla nainen. Ja HESSU KOSTAA! (Sai Pekka oivan rankkarin: neuvottelin kanssa enkelin, kielsimme hältä jälkkärin!)
Muutoin näkyi Raised Fistii, Laura monen vuoden jälkeen ja uin perjantaina vaatteet märäks meressä. Osaan siis vieläkin festariurpoilla. Ei siinä mitään: viikonloppu loppui perinteisesti Dynamon tanssilavalle happyhourin aikaan - parit siiderit kun maksoi 2,5 EUR /kappale.
Aivan lopuksi pakko sanoa, että vaikka tuollainen vie paljon mehuu, niin kyllä se takaisinkin tulee. Ens vuodeksi taas kesäfestarimuistoja ja yksi sivu lisää siihen kirjaan, jota sitten luetaan vanhana. Jaana oli kultainen kun majoitti meitä siellä olkkarissaan ja antoi säilyttää salmaria jääkaapissa. Kyllä sekin meni masuun asti. Ja hyvää oli.
Interpolin tummanpuhuva, synkkä, vahva mutta hieman viileä ote kuitenkin oli ehkä parempi kuin viime kesän Accelerator -festivaalilla. Acceleratorin vahvuudeksi on luettava hyvä punaviini, alueella vapaa kuljeskelu, mukavampi (pääosin ruotsalainen) yleisö sekä tummempi yö, joka pohjustaa Interpolin keikkaa paljon mukavammin kuin Turun kirkas ja seesteinen myöhäisilta. Interpolilta kuuli paljon hyviä kappaleita: niinkuin Pioneer to the Fall aloittaa setin, niin varsinaisen setin voi lopettaa Roland. Viimekesästä poiketen Interpol suoritti encoreen Stellallansa, ja kaikki vannoutuneethan tietävät miksi Stella oli down. Myös suhtautuminen suomalaisiin oli selkeästi myönteisempi: Paul Banks puhui enemmän, antaumuksella ja hymyili yleisön reaktioille.
Settilistasta puuttuivat niin Leif Erikson, tuo rakkaudentunnustus, sekä Pace is the Trick ja Take You on a Cruise. Ei sillä, siellä kuultiin vastalahjana noiden menettämiselle Slow Hands, NYC ja ihan oikeasti: Lighthouse. Interpolin ensimmäistä kertaa nähneille voin vannoa, että hyvä oli keikka ja parempaa saa, jos menee katsomaan klubikeikkaa. Ei tästä enempää. (paitsi että ihanaa kun soittivat niin paljon biisejä ekalta Turn of the Bright Lights -levyltä!)
Ruisrokissa oli myös kivaa se, että näin Kentin pitkästä aikaa, eli kymmeneen vuoteen. Tulihan sieltä ihana diskoversio Om du var här:istä ja Dom Andrasta ja Kärleken väntarista. Mutta parasta on se, että Kent on tajunnut tehneensä maailman parhaan keikanlopetusbiisin: Mannen i den vita hattenin. Se on kappale joka kerää itsensä kokoon ja hajoaa kappaleiksi muutamaankin otteeseen. Ja loppuu rakkaudentunnustukseen (men du och jag vi ska aldrig dö?). Eiku se loppuukin oikeasti, että men älskning, vi ska alla en gång dö.
Lisäksi on mainittava, että tuo festariseura, joka oli taas kerran mukana on parasta pakdapossee. Aura ja Miikka on niin rakastettavia, että ilman niitä tääkin festari ois iha kakkana. Ristoo katottiin yhessä ja siellä tuli Nina, olen palasina ja Unessa mies, valveilla nainen. Ja HESSU KOSTAA! (Sai Pekka oivan rankkarin: neuvottelin kanssa enkelin, kielsimme hältä jälkkärin!)
Muutoin näkyi Raised Fistii, Laura monen vuoden jälkeen ja uin perjantaina vaatteet märäks meressä. Osaan siis vieläkin festariurpoilla. Ei siinä mitään: viikonloppu loppui perinteisesti Dynamon tanssilavalle happyhourin aikaan - parit siiderit kun maksoi 2,5 EUR /kappale.
Aivan lopuksi pakko sanoa, että vaikka tuollainen vie paljon mehuu, niin kyllä se takaisinkin tulee. Ens vuodeksi taas kesäfestarimuistoja ja yksi sivu lisää siihen kirjaan, jota sitten luetaan vanhana. Jaana oli kultainen kun majoitti meitä siellä olkkarissaan ja antoi säilyttää salmaria jääkaapissa. Kyllä sekin meni masuun asti. Ja hyvää oli.
torstai 3. heinäkuuta 2008
Pika OK
On aika täpinät täällä, työt on menny nätisti, setä kuoli onnettomuudessa ja kävin somerolla juhlimassa muita asioita.
Huomenna alkaa Ruisrock, jossa soittaa Interpol.
Se tarkoittaa, että oon poissaoleva seuraavat kaks-kolme viikkoo.
Adios, siis.
Huomenna alkaa Ruisrock, jossa soittaa Interpol.
Se tarkoittaa, että oon poissaoleva seuraavat kaks-kolme viikkoo.
Adios, siis.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
