Ta(i)katalvi

Istun vaan ja kuuntelen kun Ville laulaa yöstä ja enkeleistä ja rakkaudesta. Uuden aamun lauluja, siis. Jaana on pian Riiassa ja sitten täytyy taas olla sosiaalinen, ei sillä - pidän siitä, että ihmiset vierailevat. Mutta kokoajan enemmän kaipaan Helsinkiin, enkä malta olla ilman. Luulen, että koko se kesäloma tulee vietettyä osittain Helsingissä, mutta katsotaan. Suomessa kaikki on lähempänä ja Suomessa kierrätetään roskat. Suomessa on saunoja ja Suomessa on mukavia poikia.

Olen ollut hiukan kipeänä, ei mitään verrattuna vanhoihin aikoihin, joten olen ihan tyytyväinen. Menin tänään kipeänä töihinkin. Nyt tekisi mieleni olutta. Kylmää siideriä. Suomalaista seuraa! Mutta se Jaana on kohta täällä. Huomenna on Cosmobile keikalla Nabaklabissa. Siellä lisää niitä suomalaisia.

Olisi myös hienoa tienata sen verran, että kuukauden lopussa ei olisi satasta miinuksella. Kamalan hienoa. Ehkä jo ensi kuussa.

Sitten minä haluaisin treenata Tiinan kanssa. Vähän soiteltas, tulis parempi mielikin. Ehkä sekin onnistuu, paitsi jos se Tatti muuttaa kauas (tai ei niin, mutta vähän kauas). Ja minä haluan kesällä TUSKAAN. Tänään näyttää olevan paljon asioita, joita haluaa.

Lähden hakemaan Jaanaa. Ja olutta. Huomenna töitä kuitenkin. Ollaan kohtuudella.

I like to get hooked

Ihan pieniä kriisejä pukkaa.

Mökkihöperöys
-Oon viettäny aika monta päivää kotona, kun normaalisti käyn kuitenkin jossain ja tapaan ihmisiä.

Messenger
-Noku saan hepulit heti, jos ei mee niinku haluis mennä.

Sairaanhoitoalan työntekijät (2kpl) vuorokauden aikana
-"Oletkos sä raskaana?" - Joo, en. Vaikutanko mä siltä?

Siivoon sut pois mun elämästä -kriisi.
-Voitte vilkasta Facebookkiin.

Ei tässä mitään, oon jo treenannu näihin sopivia ratkaisumalleja, ja aattelin siis hankkia kotiin seuraa, sulkea messengerin, hankkiutua raskaaks ja heittää ystävät menemään.

Muistetaan sitten vielä, että kriisi on tilanne, jossa yksilön aikaisemmat kokemukset ja opitut toimintatavat eivät riitä tilanteen ymmärtämiseen ja sen psyykkiseen hallitsemiseen.

Perkelettäkö pitää paistaa aurinko

Mää panikoin jo nyt valmiiks puolentoistaviikon päästä olevaa puolivuotistarkastusta. Ei sillä, ettäkö oisi muuuttuneita asioita (ei sitäkään voi tietää...), mutta lähinnä että saisko jo lääkkeet (lue e-pillerit) toiseen vaivaan. Ois varmaan sata kertaa kivempi jos tietäis, että asiat sujuis niinku normaaleilla ihmisillä. En oo raskaaks yrittämässä tai miten päin se nyt menee, eikä ees huvittais (ja pillereiden jälkeen varmaan huvittaa vielä vähemmän). Mut ahistaa tää saatanan vammasuus ja syndroomaisuus.

Ei tässä muuta tänään. Kesä on ahistava. Tykkään edelleen siitä viileämmästä versiosta.

Ja valivalivali. Oon ollu selvänä jo 3pvää. Jos vielä 4 voisi. Oisko jollain jotain piilopaikkaa paeta pe-su väliseksi ajaksi Helsingin lähettyvillä tai muuten inhimillisen matkan päässä?

Tunnustuksia (100. postaus)

Tämäkin blogi on tullut sadanteen postaukseensa. Ei siitä sen enempää. Alle vuosi menee sen määrän kirjoittamiseen.

Mutta haluan tunnustaa ainakin nämä asiat:

1) Tupakointi tappaa (minutkin). Olen tämän kesän aikana ostanut tupakkia enemmän kuin sallitaan. Pitäisi lopettaa sen osto. Ei tee nääs astmallekaan hyvää. Poltan koska siten pääsee hyvällä syyllä baarista ulkoilmaan ja ulkoilta tekee hyvää baari-iltana.

2) Olen ahdistunut työstä. Ja varsinkin siitä, ettei ole hengähdystaukoa tälläkin viikolla 6 täyttä työpäivää. Tänään tosin siirrän itseni Pihlajasaareen herkkujen kera. Eikä pulloakaan alkoholia.

3) Haluaisin mennä Riikaan. Pitkästä aikaa - olin siellä viimeksi joulukuussa. Ja siitä on aikaa.

4) Olen kuunnellut viimeaikoina liikaa Foo Fightersia. Niin että Learning to fly ja Times like these soi liikaakin päässä.

5) Olen ehkä hiukan ihanstunut ihmisiin. Siihen kuinka joku asettaa sanansa niin, että asiat näyttävät paremmilta kuin ovatkaan. Kuinka kädet laitetaan lanteille kun halutaan tehdä asia selväksi. Kuinka toinen ihminen laittaa pienen viestin: ajattelin sua tänään kello 14:17. Ja etenkin sitä, että ihmisiä voi yrittää ymmärtää. Silläkin uhalla, että löytää itsensä toisten parista.

Minä olen harrastanut sosiaalisuuksia viime aikoina. Kesän ekat CouchSurferit pistäytyivät yökylässä ja jättivät jälkeensä pullon hyvää viiniä. Se tuhotaan elokuussa sitten. CS miitissä tapasin vanhoja ja uusia tuttuja, Loosessa olen tutustunut myös uusiin ihmisiin. Ja vanhoihin kavereihin olen tutustunut uudelleen. Sepäs se vasta onkin mukavaa.

Keskiviikko.

Niin, siis jos joku lukijoistani ei tajunnut, minusta on virallisesti tullut maisteri kesän 2008 aikana. Niiden 6. vuoden aikana, jotka olen yliopistossa tuhlannut on tapahtunut paljon. Suurimpana saavutuksena voi sanoa Latvian löytymisen. Vuonna 2003 vietin kesän Valmierassa, jonne uskaltauduin toisen kerran vasta tänä vuonna 2008. Vuosina 2004-2005 vietin aikaa aktiivisesti maassa, joka kiirehti ohitsemme vuonna 2006. Vuonna 2004 tapasin Riiassa Uldiksen, joka oli läntisestä Latviasta kotoisin. Vuonna 2005 menetin hänet toisen kerran. Ensimmäinen kerta oli symbolinen. Toinen konkreettinen.

Muuta hyvääkin opiskeluaikoihin mahtuu. Muutin Helsinkiin etäopiskelijaksi vuonna 2005. Vuonna 2006 muutin takaisin Latviaan päästäkseni yli kaikesta paskasta, mitä maailma on viime aikoina minulle hopealautasella tarjoillut. Tajusin tilanteen koomisuuden syyskuun alussa 2006 Andrejsalassa Skanu Mezs (Äänimetsä) festivaaleilla, jossa soitti CSS, Jamie Lidell, The Liars, Isis ja pari muuta suurta nimeä, jotka keikkailevat tänä vuonna Helsingissä. Tilanteen koomisuus johtuu vain ja ainoastaan siitä, että ei pakenemalla pääse mitään karkuun. Kiitos ranskalaisille sen osoittamisesta.

Vuosi 2007 ja 2008 ovat olleet ihan OK, sairastelua on riittänyt. Ja nyt on ihan pakko sanoa, että nyt tiputtelee jotain kamalaa ehkä taas. Ensi kuussa on puolivuotistarkastus kasvaimelle. Kivut ovat olleet sitä luokkaa, että epäilen sen räjähtäneen. Muutoin menee hyvin. On ollut aktiviteettia ja ulkonäkö on muuttunut paljon puolen vuoden sisään. Kuitenkaan elämä ei ole sellainen kuin sen haluaisi olevan. En halua tehdä tällaisia töitä. En halua olla näin alkoholisoitunut. En halua olla joku kuten minä.

Ja nyt, kun näen painajaisia verisestä sedästäni, joka kuoli kesäkuun 28.pvä liikenneonnettomuudessa. Näen myös häiritseviä hahmoja nurkissani. Liskojen yö, sanoisi toinen. Toinen sanoisi, että nyt tarvitaan jotain. Sanois mullekin, että mitä.

Elämä on tehty kamalan vaikeaksi. Toiset ihmiset ovat esteenä, haittana, armona, apuna, pelastajina, mutta myös välttämättöminä. Ihminen elää: ruuasta ja toisista ihmisistä. Sori vaan. Ei voi mitään.

Pako

Joo-o. Todellakin voittajafiilis nyt sitten. Ei tässä mitään, olen jo päivän uurastuksen aloittanut hiljalleen, puhellut muutamia puheluita eri paikkoihin, lähinnä kavereille ja töihin. On morkkis, taas meni enemmän kuin se yksi, muttei kuitenkaan seitsemää (jipii).

Muutoin Hellacoptereiden levy oli ehkä juuri sellainen miksi sen ajatteli.

Illalla ennen unta mietin, että nyt ois aika päästä pois. Mietin, josko soittaisi Mirkkalle, että saisiko heiltä pakopaikkaa. Omakotitalo Vantaan Korsossa on semmoinen juttu, että siellä voisi vaan istua ja lukea. No mutta kuhan G on valmis, niin niin teen - soitan ja kysyn, josko. Harmi kun Kertulla ei ole enää asuntoa Raasikussa. No en tiedä, lähinnä mua ahistaaa opiskelujen päättymisen eksistentialistinen ongelma: nyt on seitsemän vuotta puurrettu tekemään kaikenlaista ja sitten sulle annetaan semmonen lappu, missä lukee kenties, että osaa tätä ja tätä, mutta OIKEASTI ei se kerro paljon mitään.

Oonko mä tehnyt asioita turhaan? Olisko pitänyt tehdä jotain toisin? Vaikuttaako tämä nyt siihen, että miten muut näkevät minut? Olisko sittenkin vaan pitänyt alkaa duunariksi? Mitä helvettiä mä nyt teen? Ja hei, opiskelija-status on kuitenkin parempi kuin työtön...

Mä pakenen sitten kun toi gradu on valmis. Katotaan mihin.

Driving fast, as fast as I can.

Nyt on jotenkin kamalan vaikea olo. Niinkuin veikkasin, vuodesta ei voi tulla parempaa: mummoni on sairaalassa, ilmeisesti aivoinfarktin eilen saaneena. En tiedä tarkemmin, tuskin kukaan vielä.

Tentit painaa päälle ja jännittää se maanantai. Pitäis kyetä tästä lähtemään lukemaan siihen tenttiin. Ei taida jaksaa, illalla oisi saunailta ja enemmänkin tekisi mieli puuduttaa itseään viinan avulla.

Ei tää enää matalammaks taas voi mennä - paitsi jos kävelen auton alle vielä. No koetan nyt lähtee sinne yliopistolle ees.

Mäkin tekisin niinku kaikki muut

Luin tossa, niinkuin monet tietävät, Westön Missä kuljimme kerran. Kuten aiemmissakin Westöissä, minä pidin hänen Helsingistään taas kerran. Kuljin päähenkilöiden kanssa Etelärantaan ja Nokalle, Elannon kentälle ja Laakson sairaalaan. Välillä pistäydyin Espalla (kummallako puolella, sillä missä kävelevät svenska-talande vaiko rehellisesti suomenkielisten kanssa?). Henkilöhahmot siinä kirjassa ovat valloittavia, rauhattomat ystävykset Eccu ja Lucie, menneisyytensä kanssa painiva Cedi ja pieni viitteellinen henkilö Isän nimeen-romaaniin: Bruno Skrake. Ihan mieletöntä, miten joku kuvaa niinkin tarkasti paikkoja ja aikoja, henkilöitä ja heidän suhteitaan. Voi sanoa kyllä, että parempiakin kirjailijoita on, mutta ulkomaiset eivät usein kirjoita Suomen historiasta. Jos minä olisin kirjailija, haluaisin olla kuten hän.

Aura kertoi, että Danko Jones tulee Suomeen. Katsoin Tavastian sivuilta lipunhintoja. 25euroa. Mietin, josko se on jo liikaa. Kanadasta (vai Tukholmasta?) asti tuleminen on toki tyyristä, mutta onko minulla haluja nähdä Danko Jones jo 5. kertaa? Ehkei enää. Olen tullut laiskemmaksi keikkojen suhteen. Ei minua kiinnosta paljon enää, koska enää ei tule sitä fiilistä, että täyttyy musiikista. Mistä se sitten kertoo? Minusta (olenko lakannut näkemästä ja kokemasta)? Vai musiikista (tehdäänkö vielä mitään, mikä sykähdyttäisi)? Mietin, että viime vuonna minua oikeasti sykähdytti kaksi kertaa: kerran kuumeisena Tesan keikalla Dirty Deal Cafessa. He näyttävät sellaista latvialaista monimerkityksellistä synkkää leffaa (ilmeisesti 30-40-luvulta) keikkansa taustalla ja spiikkejä ei ole. Keikan vaikutukset ovat maksimaaliset kaikin puolin. Ärsykkeitä keholle, mielelle, silmille, korville. Toisen kerran kesäkuunlopussa vienossa Tukholman illassa punaviinihuuruissa katseltiin hyvässä seurassa (Aura ja Miikka) yhtä minun elämäni tärkeimmistä valoista. Acceleratorin keikalla oli siis Interpol. Äärimmäisen lämmin ja vahva tunnelma, tosin ei interpolin se parempi keikka. Tätä ennen sykähdyksiä on ollut paljon enemmän vuosittain. Kaikki Nick Cavet, Moneybrotherit, Damn Seagullskin. Ja mitä nyt on jäljellä? Humalanhuuruisia epäkeikkoja, jotka tuntuvat vain menevän eteenpäin omalla painollaan jättämättä kuitenkaan mitään jälkeä.

Kurja tunne huomata, että itsessä on ehkä se vika. Oma elämä on viimeisen puolen vuoden aikana muuttunut erakoituneemmaksi. Johtuen ehkä myös siitä, että ensimmäistä kertaa elämässä (jos ei lasketa Latvian aikoja) tuntuu, että ihmiset, joiden kanssa asuu - heidän kanssaan viihtyy ja haluaakin oikeasti viettää aikaa. Ei sillä, että edelliset asuinkaverit olisivat olleet jotenkin huonompia, vaan se, että ihmisten väleissä oli niin paljon pahaa energiaa tai erilaisiuutta, että se hajoitti senkin yhdessäolon ilon.

Ainiin, mulla on tossa tulossa sellainen pieni juhlanpoikanen parin viikon päästä. Pistäkää kalenteriinne 1.2. se on perjantai. Olette tervetulleita, lisätietoa piakkoin (ensiviikolla, kunhan lääkäreistä on selvitty).

Niin, ensiviikolla tulee tuloksia: maanantain juoksen lääkäreillä. Saas nähdä mitä siitä tulee? Keskiviikkona on yksi Latviatentti ja lauantaina etnomusikologian. Taidan olla Tampereella 23.1-26.1. välisen ajan. Haluaako joku nähdä? Illanistujaisia ja teekutsuja odotellen!

Punainen, numero 6

Voisin sanoa muutaman sanan Jokelasta, mutta se on taidettu puhua jo läpi. Sanon vain, että jos kaverilla menee paskasti, niin kannattaisi pysähtyä miettimään voiko sille tehdä jotain. Intternetissä, USAssa sekä videopeleissä ei ole yhtään enempää mitään pahaa kuin historian opettamisella koulussa, Putinin ja Stalinin Venäjällä tai pyssyleikillä navetan vintillä 60-luvulla.

Tuo tuosta. Muutoin ihan jees täällä, olen Itä-Suomessa, täällä on kuulkaas lunta vaikka hiihtämiseen, lisää on luvattu. Tänä aamuna vietin stressivapaata: kahvia, appelsiinimehua, villasukat ja avaraa luontoa.

Eipä tässä muuta. Telkku on kaveri ja piano on juopotellu. Iltapäivällä muuta ohjelmaa.