Ta(i)katalvi

Istun vaan ja kuuntelen kun Ville laulaa yöstä ja enkeleistä ja rakkaudesta. Uuden aamun lauluja, siis. Jaana on pian Riiassa ja sitten täytyy taas olla sosiaalinen, ei sillä - pidän siitä, että ihmiset vierailevat. Mutta kokoajan enemmän kaipaan Helsinkiin, enkä malta olla ilman. Luulen, että koko se kesäloma tulee vietettyä osittain Helsingissä, mutta katsotaan. Suomessa kaikki on lähempänä ja Suomessa kierrätetään roskat. Suomessa on saunoja ja Suomessa on mukavia poikia.

Olen ollut hiukan kipeänä, ei mitään verrattuna vanhoihin aikoihin, joten olen ihan tyytyväinen. Menin tänään kipeänä töihinkin. Nyt tekisi mieleni olutta. Kylmää siideriä. Suomalaista seuraa! Mutta se Jaana on kohta täällä. Huomenna on Cosmobile keikalla Nabaklabissa. Siellä lisää niitä suomalaisia.

Olisi myös hienoa tienata sen verran, että kuukauden lopussa ei olisi satasta miinuksella. Kamalan hienoa. Ehkä jo ensi kuussa.

Sitten minä haluaisin treenata Tiinan kanssa. Vähän soiteltas, tulis parempi mielikin. Ehkä sekin onnistuu, paitsi jos se Tatti muuttaa kauas (tai ei niin, mutta vähän kauas). Ja minä haluan kesällä TUSKAAN. Tänään näyttää olevan paljon asioita, joita haluaa.

Lähden hakemaan Jaanaa. Ja olutta. Huomenna töitä kuitenkin. Ollaan kohtuudella.

Kiire

Ei täällä oikeasti ole kiirettä, on vaan päätöntä aikaa, jota ei osaa kohdistaa mihinkään. Nytkin, tekisi mieli nukkua, mutta toisaalta voi vaan olla. Työt on tehty yleensä puoleen päivään mennessä, ja sitten ei oikein tiedä mitä tekisi. Kaipaan bänditreenejä ja kotiseuraa. En mä ole koskaan osannut shoppailla, enkä edes käydä kaupungilla... No perjantaina on Soundarcaden keikka, edes jotain.

Eilen olin Helsingin barokkiorkesterin konsertissa. Se oli tosi vaikuttava (ja yllätys, Suomen suurlähetystö tarjoili sitten taas viiniä). On jotenkin vaikea olla, kun toisaalta tapahtuu niin paljon, mutta itse haluaisi, että tapahtuisi enemmän sellaista jotenkin rauhallista, ehkä älykästä toimintaa - jutella yhdelle kaverille kerrallaan jne. Eikä mitään minglausta (kiitos sille irlantilaiselle psykoterapeutille tästäkin sanasta!).

Niin, olinhan mä taas ihan juuri hetken aikaa sitten Helsingissä. Siellä oli kivaa ja ristiäiset. Ristiäiskuvat on suhteellisen onnistuneita, joten LAPKO-krapula ei näy päällepäin.

Seuraava kerta Helsingissä ois 20-23.5. Sitten Savoon(ja Helsinkiin) 4-7.6. Äh, mä menen nukkumaan. Ei tässä muuta.

Kevät! (3)

Noin. Kevät on kamalan kiireistä aikaa tänä keväänä. Koulussa on paljon tekemistä (kokeita, todistukset, musan numerot muille luokille, ryhmäasiat jnejne). Kuitenkin koulu loppuu jo kahden viikon päästä. Koulusta ei sen enempää nyt, niitä on käsitelty siellä missä niitä käsitellään.

Muutoin on ollut aika rauhallista. Edellisen viikonlopun vietin kotona ja tulevana viikonloppuna (huomenna) alkaa Kesäyliopisto. Aion lukea kasvatustieteen perusopintoja siellä kesän ajan. Kesän suunnitelmat ovat muutenkin aika valmiina. Kesä alkaa juhlilla Annalla (työkaveri) ja jatkuu siitä Lauran kotivahdiksi Varkauteen. Lakun leuka leikataan kuun lopussa ja sitten ajattelin olla viikon hyödyksi ja piristää Lakua kotona. Helsinkiin palatessa luvassa on kesäyliopistoa ja lastenhoitotöitä ja hiukkasen Sanoma News hommaa. Juhannuksesta ei ole mitään tietoa, mökkeily olis kivaa. 27.6. lähdemme Pakdojen kanssa kohti Prahaa, viihdymme siellä viikon. Palattua voisi tehdä hiukan töitä ja kesäyliopistoa ja lopulta heinäkuun lopussa lähden Riikaan. On mainiota tietää, että siellähän näkee sitten taas ystäviä. Toivottavasti syksy ja loppukesä tuo sitten mukanaan työtä.

Kesällä mulla siis on aikaa. Aikaa lukea joku kiva kirja. Aikaa juosta keikalle Tavastialle ja aikaa makoilla puistossa ja Pihlajasaaressa.

Niin ja jatko-opiskelutkin ovat edistyneet kevään aikana. Kesän aikana tutkimussuunnitelma vahvistetaan ja lopulta syksyllä saa hakea apurahoja. On se valloittavaa, se opiskelijaelämä!

For the audience

This time I decided to blog in english for the sake of the yesterdays company. I got some feedback about my blog and my language chosen to be in use. Anyway, I can do this time also in English, because in this story there is also a hint about my Vappu, where also this commenter has been involved.

I started my vappu at work. We did have mathematics exam with 4th graders on the last hour of the school day. It went well, and we decided to supervise examinations right away. We did the work with power from sparking wine. We talked a bit and I continued shortly after that to my friends Kaisa's place. She made some food and offered wine. We hanged there until 21, when we had meeting with Jenna at Corona bar. I was back at home around 12. Exhausted dying out. The neighbours were keeping up a vappu party with LOUD noise on the staircase. We went to ask them please keep a bit quieter. It didn't help much and I needed to get back to the business after one hour. The girl who's living next door, she claimed that her party is nothing compared my parties on Wednesdays during night. I'm having quite good alibi for those. I am in really deep sleep on wed-thu nights: need to wake up 6.30 to work. Not really possible. But the conversation helped. Neighbouring noises went down.

I slept well until I needed to do some business. After all we ended up watching Australia -movie with Hannele. Later on I went to Makuuni to get more movies: we both (with Hannele) have been reading Stephenie Meyer Twilight-saga for some time now, so we wanted to see Twilight. It wasn't as good as the books, but still entertaining. Whole day went by relaxing.

I have been planning to go to Club Anvil this year. Only problem normally is, that its so fun to be around there, so I cannot stay late because of the works. Its held normally on Thursdays. This time on Friday so I ended up there dancing to Joy Division and Placebo. Drinks were reasonable priced so we ended up drinking white russians and cranberry long drinks. I had fun with Riikka and May, and because of May this blog is in English now. No wonder how difficult its read finnish nonsense blogs.

For Vappu, there is one losing: I've been hanging around a bit with one portland-american gal, Janna. She had this week as a last in here, so she moved back to homeland on 1st of May. Somehow I got nicely along with her, and will remember this spring via memories of funny accidents. ´

Today I will continue this Vappu-relaxing-weekend by going to see my friends newborn baby. He's just 11 day old! But before that I need to work a bit. Some 4 more hours.

Kevät.

Aattelin nyt vihdoin kirjoittaa siitä, mikä vie aikaa tässä nyt paljon. Oikeastaan niitä asioita on kaksi. Ensinnäkin työ, joka on siis "ihan kamalan lyhyitä työpäiviä noilla ala-asteen opettajilla". Kuinka monessa duunissa sä teet töitä 7.50-16.30 ilman virallista ruokataukoa ilman työtä (oppilaita) ja veskitaukokin sattuu yleensä ensimmäinen siihen 13.15 välitunnille, useimmin vasta 14.15, eli koulun jälkeen.

Ala-asteen opettajat tekevät paljon muutakin kuin opettavat. Nykyisin luokissa on integroituja erityisoppilaita, joille pidetään tukiopetusta usein omalla ajalla. Lisäksi tuntisuunnitelmat tehdään omalla ajalla ja vanhempien kanssa tapahtuva kommunikointi on omalla ajalla. Vanhempien mielestä suotavaa olisi, että opettaja olisi tavoitettavissa suunnilleen 24/7 kaikenlaisiin kysymyksiin: -Meidän pojalla on ollut flunssaa jo viikon, mitähän tässä pitäisi tehdä? -No viekää se lääkäriin, sanoo opettaja. Opettajan vikahan on myös, jos oppilaat eivät osaa käyttäytyä. No herranjumala, oisitte pistänyt sen pentunne kuriin jo kaksvuotiaana, niin nyt ei tarvitsis itkeä.

Itse en tule koskaan hankkimaan omia lapsia. Juuri siitä syystä, että olen niin itsekäs paskiainen, enkä halua omalla toiminnallani pilata toisen elämää. Tässä elämässä kuitenkin painaa niin moni muukin asia. Parasta tossa työssä on kuitenkin lapset. Ja hillitön mielihyvä, kun ne sanoo, että pliis oo meidän ope ens syksynä myös! Ja kun kolmasluokkalaiset käyvät kii: kiitti ihana. Ja kun neljäsluokkalaiset epähuomiossa kutsuvat äidiksi. Heheh. Ja kun kuudesluokkalaiset ovat jo niin viileitä, että me pystytään kaikkeen.

Viimeisen viikon ajan olen ollut myös manageri kolmasluokkalaisten tyttöjen bändissä. On ollut mainiota huomata kun tytöt (joista 3/4 on muuten maahanmuuttajia) treenaavat tosissaan sakusammakko-sävelellä omaa lauluaan, jossa he laulavat siitä miltä tuntuu olla 10-v ja osata ja olla lapsi, jolla on unelmia. Suurin koitos on torstaina aamulla, kun bändi osallistuu Kykykilpailuun. Lupaan aivan mielettömät fiilikset.

Iltaisin aika on kulunut muussa puuhassa. Viimeisen kuukauden ajan olen lukenut paljon kirjoja. Pari kuukauttahan mulla oli konekin rikki. Mutta ylivoimaisesti eniten aikaa on kulunut soittoharrastuksen parissa. Meidän bändi sai treeniksen ja myös eilen ilmeisesti rumpalin. Näytämme ehkä jo kolmijalkaiselta ja pysymme paremmin pystyssä. Mitäkö me soitetaan? Noooh, kaikenlaista 40-lukuhenkistä populaarimusiikkia. Jonkin verran cover-iskelmää, meidän bravuuri on O Joseph Joseph ("my mother has a fear, wedding bells I'll ever hear, Joseph Joseph would you make my day" ;). Niin sen bändin nimi on Tonette Dimes. Jos kuulette joskus.

Pian mun pitää taas olla treeniksellä, niinkuin niin usein näinä aikoina. Sitä ennen pistän pienet rytmit Hammondilla ja katsotaan sitten taas mitä keksii.

Ainiin Vappu on auki. Onko kellään ehdotuksia?

Eristyksissä

Olen Tampereella. Blogia (ja edellistä) seuranneet tietävät minun ja Tampereen viha-rakkaus-suhteestamme. Asuin opiskeluaikanani 2,5 vuotta Tampereella, ja monet tietävät miksi sieltä pois lähdin. Tänään kohtasin asian, joka muistutti mieleeni koko opiskeluajan (2002-2008). Tapasin vahingossa entisiä opiskelutovereitani, melkein koko pari vuotta minun jälkeeni aloittaneen vuosikurssin. Tilanteessa tajusin jotain, mikä vaikuttaa moneen asiaan.

Ihmiset olivat mukavia, kuten aina - oli hauska törmätä heihin Sorsapuistossa ja siksi jäin istumaan seurueeseen, kun kiirettä ei ollut. Juttelimme yhteisestä asiasta - opiskelusta ja laitoksen asioista. Mutta kun niistä päästiin yli, jutun juureksi muuttui ystäväpiiri (siis hekin tuttuja opiskeluajoilta). Kaikki oli hyvin, kunnes tajusin, etten koskaan ole tuntenut yhteisöllisyyttä omien opiskelutovereideni kanssa. En koskaan käynyt jatkoilla jamittelemassa, eikä minua koskaan sinne pyydetty. Grillasimme kerran kesässä erään opiskelutoverini kotona, ehkä kolme kertaa.

Tunsin ja tunnen yhä itseni jotenkin vajavaiseksi opiskelijaksi. En ole luonut minkäänlaisia suhteita opiskeluaikaisiin tovereihini. Ja nyt on liian myöhäistä. Kun työpaikkoja jaetaan, olen varmasti se outo, joka ei osallistunut mihinkään eikä koskaan ollut paikalla. Itse ajattelin, että paikalla ollessani en kelvannut seuraan, koska olin tuolloin paljon ujompi ja harvoin ensimmäinen joka halusi ottaa käteensä soittimen (tuohon aikaan hajua mulla oli vain puhaltimista ja pianosta). Saatika, että olisin uskaltautunut puhua kellekään syvemmistä asioista.

Samasta asiasta johtuvaa välinpitämättömyyttä minua kohtaan osoitti myös vanhemmat opiskelijakollegat, jotka tylysti sivuuttivat jopa kysymykseni ja kääntivät tervehdyksestä katseensakin miltei pois.

Miten olen tähän päässyt? Samanlainen ulkopuolisuuden tunne on ollut myös Helsingin yliopistolla. En tunne ketään oman alani opiskelijoista syvällisemmin. Onko minussa vikaa?

Pohdin, olenko saanut jotain muuta, mitä muut eivät ole saaneet. Olen ollut kuuden opiskeluvuoteni aikana Tampereella vain noin kolmasosan. Tuona aikana olen nähnyt maailmaa, asunut yli vuoden Latviassa, tutustunut riikalaisiin ihmisiin (ja minulla on siellä yhä monta ystävää, joiden kanssa pidän yhteyttä).

Olen tavannut mahtavia ihmisiä, ihastunut, viettänyt lämpimiä kesäpäiviä maleksien Riian kaduilla. Olen myös luonut Helsinkiin musiikkielämää, olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Moniin ihmisiin ympäri maailmaa. Olen ollut onnellinen kävellessäni yöllä Ruttopuiston läpi Hostel Lönnrotiin ruotsalaisten muusikoiden kanssa juttelemaan. Olen paistanut herkkusieniä Vuosaaressa ystävän takapihalla. Olen kulkenut monta aurinkoista päivää Espalla ja Suomenlinnassa. Olen käynyt luennolla ja ollut aktiivinen Baltia-asioissa. Olen ollut onnellinen saadessani ympärille maailman parhaita pakdoja.

Mitään tuota en olisi saanut asuessani Tampereella. Olen löytänyt musiikkiseuranikin Helsingistä. Ja Helsingissä sitä musiikkia arvostetaan eri tavoin. Olen ollut liian kiinni, mutta nyt kun olen avoin, ihmiset muistavat vain kiinni olleen ihmisen.

Ei se minua haittaa. Minulla on hyvä elämä ja maailman parhaat kaverit. Kesällä sitten Prahaan YYY:n keikalle - siitä sen tietää, ne on mukana vuodesta toiseen!

Kevät

Koneeni on kunnossa. Olen itsekin kunnossa, jossei oteta huomioon raakaa kevättä, mikä on vallannut Helsingin. Huhtikuu on aina ollut semmoinen saatanallinen koetinkivi kesää edeltävänä kirkkaana aikana. Asioita on tapahtunut erityisen paljon aina juuri huhtikuussa ja välillä tuntuu, että ei enää tarvitsisi tapahtua.

Mitään uutta ei kuitenkaan tässä nyt ole. Unta, töitä ja bänditreeniä. Ja pääsiäisenkin vietin puoliksi Helsingissä, puoliksi Varkaudessa. Lomalla innostuin teiniromantiikasta. Lauantain jälkeen olen lukenut kaksi osaa Stephenie Meyerin Twilight-saagasta ja kolmas osa aloitetaan tänään lapsenvahtisessiossa. On mukavaa lukea jotain koukuttavaa, vaikka se onkin nyt tässä tapauksessa teinikauhuromantiikkaa.

Alanpa tässä fiilistelemään Interpolia, ennen kuin ekat maistiaiset neljännestä albumista saapuvat.

Sitä tavallista

Ei edes ole kiire, mutta ei oo taaskaan konetta. Nyt oon vielä töissä ja täälläkään ei nyt viittis ikuisuuksiin hengailla. Kamalan nopeita on noi lapset juoksemaan kun ikkunasta katsoo. Hauska päivä takana ja ekat reenit uudella reeniksellä eessä illalla. Toivottavasti päästään sisään.

Oon käyny Lahdessa juhlistamassa kevättä Torvessa ystävien kera ja kai sitä vois tehdä tälläkin viikolla jotain ekstremeä, eli huomenna kummitädille kylään näillä näkymin. To leffaan ja perjantainakin oli jotain, kuhan nyt muistas. Kiireitä pitelee, mutta hyviä kiireitä. On aika hyvä mieli siis.

Nyt lähen kaupan kautta kotiin. Aattelin kokata jotain hyvis ruokaa.

Hopeless Case of a Kid in Denial

Kone tuli huollosta, taustalla soi Hellacopters ja kädessä lasillinen Southern Comfortia. Töissä sitä samaa vanhaa. Kohta puen päälle ja pistän menoksi Kallion Toveriin kirjanjulkkareihin. Viikonloppuna luvassa rokkia Lahdessa ja sunnuntaina duunihakemus eteenpäin. Kesätyö (joka jatkuu vuoden 2011 loppuun) on kyseessä. Jos nyt sais ees sen viikon loman, että pääsis Rocknrollboottenille Tukholma - Turku välille. Huh.