Keskiviikko.

Niin, siis jos joku lukijoistani ei tajunnut, minusta on virallisesti tullut maisteri kesän 2008 aikana. Niiden 6. vuoden aikana, jotka olen yliopistossa tuhlannut on tapahtunut paljon. Suurimpana saavutuksena voi sanoa Latvian löytymisen. Vuonna 2003 vietin kesän Valmierassa, jonne uskaltauduin toisen kerran vasta tänä vuonna 2008. Vuosina 2004-2005 vietin aikaa aktiivisesti maassa, joka kiirehti ohitsemme vuonna 2006. Vuonna 2004 tapasin Riiassa Uldiksen, joka oli läntisestä Latviasta kotoisin. Vuonna 2005 menetin hänet toisen kerran. Ensimmäinen kerta oli symbolinen. Toinen konkreettinen.

Muuta hyvääkin opiskeluaikoihin mahtuu. Muutin Helsinkiin etäopiskelijaksi vuonna 2005. Vuonna 2006 muutin takaisin Latviaan päästäkseni yli kaikesta paskasta, mitä maailma on viime aikoina minulle hopealautasella tarjoillut. Tajusin tilanteen koomisuuden syyskuun alussa 2006 Andrejsalassa Skanu Mezs (Äänimetsä) festivaaleilla, jossa soitti CSS, Jamie Lidell, The Liars, Isis ja pari muuta suurta nimeä, jotka keikkailevat tänä vuonna Helsingissä. Tilanteen koomisuus johtuu vain ja ainoastaan siitä, että ei pakenemalla pääse mitään karkuun. Kiitos ranskalaisille sen osoittamisesta.

Vuosi 2007 ja 2008 ovat olleet ihan OK, sairastelua on riittänyt. Ja nyt on ihan pakko sanoa, että nyt tiputtelee jotain kamalaa ehkä taas. Ensi kuussa on puolivuotistarkastus kasvaimelle. Kivut ovat olleet sitä luokkaa, että epäilen sen räjähtäneen. Muutoin menee hyvin. On ollut aktiviteettia ja ulkonäkö on muuttunut paljon puolen vuoden sisään. Kuitenkaan elämä ei ole sellainen kuin sen haluaisi olevan. En halua tehdä tällaisia töitä. En halua olla näin alkoholisoitunut. En halua olla joku kuten minä.

Ja nyt, kun näen painajaisia verisestä sedästäni, joka kuoli kesäkuun 28.pvä liikenneonnettomuudessa. Näen myös häiritseviä hahmoja nurkissani. Liskojen yö, sanoisi toinen. Toinen sanoisi, että nyt tarvitaan jotain. Sanois mullekin, että mitä.

Elämä on tehty kamalan vaikeaksi. Toiset ihmiset ovat esteenä, haittana, armona, apuna, pelastajina, mutta myös välttämättöminä. Ihminen elää: ruuasta ja toisista ihmisistä. Sori vaan. Ei voi mitään.