Eristyksissä

Olen Tampereella. Blogia (ja edellistä) seuranneet tietävät minun ja Tampereen viha-rakkaus-suhteestamme. Asuin opiskeluaikanani 2,5 vuotta Tampereella, ja monet tietävät miksi sieltä pois lähdin. Tänään kohtasin asian, joka muistutti mieleeni koko opiskeluajan (2002-2008). Tapasin vahingossa entisiä opiskelutovereitani, melkein koko pari vuotta minun jälkeeni aloittaneen vuosikurssin. Tilanteessa tajusin jotain, mikä vaikuttaa moneen asiaan.

Ihmiset olivat mukavia, kuten aina - oli hauska törmätä heihin Sorsapuistossa ja siksi jäin istumaan seurueeseen, kun kiirettä ei ollut. Juttelimme yhteisestä asiasta - opiskelusta ja laitoksen asioista. Mutta kun niistä päästiin yli, jutun juureksi muuttui ystäväpiiri (siis hekin tuttuja opiskeluajoilta). Kaikki oli hyvin, kunnes tajusin, etten koskaan ole tuntenut yhteisöllisyyttä omien opiskelutovereideni kanssa. En koskaan käynyt jatkoilla jamittelemassa, eikä minua koskaan sinne pyydetty. Grillasimme kerran kesässä erään opiskelutoverini kotona, ehkä kolme kertaa.

Tunsin ja tunnen yhä itseni jotenkin vajavaiseksi opiskelijaksi. En ole luonut minkäänlaisia suhteita opiskeluaikaisiin tovereihini. Ja nyt on liian myöhäistä. Kun työpaikkoja jaetaan, olen varmasti se outo, joka ei osallistunut mihinkään eikä koskaan ollut paikalla. Itse ajattelin, että paikalla ollessani en kelvannut seuraan, koska olin tuolloin paljon ujompi ja harvoin ensimmäinen joka halusi ottaa käteensä soittimen (tuohon aikaan hajua mulla oli vain puhaltimista ja pianosta). Saatika, että olisin uskaltautunut puhua kellekään syvemmistä asioista.

Samasta asiasta johtuvaa välinpitämättömyyttä minua kohtaan osoitti myös vanhemmat opiskelijakollegat, jotka tylysti sivuuttivat jopa kysymykseni ja kääntivät tervehdyksestä katseensakin miltei pois.

Miten olen tähän päässyt? Samanlainen ulkopuolisuuden tunne on ollut myös Helsingin yliopistolla. En tunne ketään oman alani opiskelijoista syvällisemmin. Onko minussa vikaa?

Pohdin, olenko saanut jotain muuta, mitä muut eivät ole saaneet. Olen ollut kuuden opiskeluvuoteni aikana Tampereella vain noin kolmasosan. Tuona aikana olen nähnyt maailmaa, asunut yli vuoden Latviassa, tutustunut riikalaisiin ihmisiin (ja minulla on siellä yhä monta ystävää, joiden kanssa pidän yhteyttä).

Olen tavannut mahtavia ihmisiä, ihastunut, viettänyt lämpimiä kesäpäiviä maleksien Riian kaduilla. Olen myös luonut Helsinkiin musiikkielämää, olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Moniin ihmisiin ympäri maailmaa. Olen ollut onnellinen kävellessäni yöllä Ruttopuiston läpi Hostel Lönnrotiin ruotsalaisten muusikoiden kanssa juttelemaan. Olen paistanut herkkusieniä Vuosaaressa ystävän takapihalla. Olen kulkenut monta aurinkoista päivää Espalla ja Suomenlinnassa. Olen käynyt luennolla ja ollut aktiivinen Baltia-asioissa. Olen ollut onnellinen saadessani ympärille maailman parhaita pakdoja.

Mitään tuota en olisi saanut asuessani Tampereella. Olen löytänyt musiikkiseuranikin Helsingistä. Ja Helsingissä sitä musiikkia arvostetaan eri tavoin. Olen ollut liian kiinni, mutta nyt kun olen avoin, ihmiset muistavat vain kiinni olleen ihmisen.

Ei se minua haittaa. Minulla on hyvä elämä ja maailman parhaat kaverit. Kesällä sitten Prahaan YYY:n keikalle - siitä sen tietää, ne on mukana vuodesta toiseen!