Sairaskertomus, 26.

sillä, että perjantain ja lauantain välinen yö oli kamala, ja jostain syystä sellaisia kamaluus aaltoja tulee vieläkin, voisin hiukan kertoa missä tässä mennään. välillä minua pelottaa, että jalat lähtevät alta, välillä tuntuu ihan voimikkaalta. Juuri nyt koskee vain päähän ja kyllä, kuume hiipii yli 38,5, jos en ota buranaa, sen avulla se pysyy maltillisena 37,5-asteisena. Olen niitä tyyppejä, jotka eivät vähästä hätkähdä - kaiken kokemisen jälkeen - tämä viikonloppu on ollut pelottavinta. Edes karanteenissa en ole kokenut näin jännittäviä sairastamiseen liittyviä asioita. Kaikki alkoi lauantaiyönä siihen aikaan kun Hesari meille jaetaan. Tai oikeastaan jo sitä ennen, koska en voinut nukkua oudon tunteen vuoksi.

Noustessani ylös tunsin pahoinvointia jollaista en ole koskaan kokenut, otsassa jyskytti, tuntui että oksennan ja lopulta silmissä värisi. Päästyäni vessaan - tämän kohdan voinkin sensuroida - kaikki tapahtui niin hetkessä. Asiat menivät oikein niin kauan kun hiki alkoi puskea ulos jokaisesta rauhasesta. Sukat, hiukset ja yöpaitani olivat märkiä. Lopulta silmissä sumeni (en ole koskaan pyörtynyt) ja se pelotti eniten. Yli 20 sekuntia kesti, etten nähnyt mitään. Pelko jatkui kunnes vasempaan silmään alkoi palata näkö - lopulta myös toinen silmä avautui. Olo oli kamalin ikinä. En ole koskaan kokenut sellaista paniikintunnetta, pahoinvointia, saatikka pelkoa.

En tiedä johtuiko se leikkauksen jälkimainingeista. Minun täytyy huomenna ottaa yhteys leikkaavaan tahoon, he sanoivat, että jos kuumeilu ja kivut jatkuvat, jokin voi olla huonosti. Mielestäni edellinen on selkeä näyttö siitä, että huonosti menee. Sairaalaan en ehkä silti suostu. Sinne kun tuppaa jäämään. Kotona selviän (vielä!). Onneksi kuitenkin kaikki vaikuttaa olevan hyvin nenässä. Huuhtelussa sieltä tuli liika räkä ulos.

Oma mielenterveys järkkyy, kun ei voi edes ulos mennä, etteikö tunnu oudolta ja säiky, että jos vaikka pyörryn sinne. Katsotaan siis asia uudelleen huomenissa.