Ihmelapsi

Oli aika jännä päivä: yrjönkatu oli kiinni, työt otti päähän (ekaa kertaa ikinä?) ja illalla vanhalla oli meiä klubi, jossa soitti Leinosen Ville. Vaikka kerrankin oltiin mainostettu kunnolla ja joka paikassa - ja huom - myös Hesari nosti Vanhan päivän menovinkkeihin, niin ei, ei ole yleisöä. Verottiko vappu?

No me siinä sitten valssattiin Elämää juoksuhaudoissa -tahtiin puoli kahdentoista aikaan illalla.

Henkisesti olen yhä Puuromäellä. Se oli jännempi juttu kun mentiin sinne hyvän sään aikana. Rakastuin siihen pikkukylään ja jopa sen vakkarijuoppoihin ja eläkeläiseen joka jutteli meille neuvostoajoista. Puuromäelle paistoi aurinko: siellä oli kauniita puutarhoja ja koiria pihoilla. Ja eräällä pihalla oli hevonen vanhanaikaisissa valjaissa ja längissä. Voi sitä kukkaloistoa!

Taru päätti muuttaa Strenchiin, minä voisin muuttaa Sauleen, Aurinkoon, joka on kylä Strencin vieressä. Onkohan siellä Gauja-jokea?

Valmierassa käveltiin, syötiin Bastionsissa ja Vecpuishu Parksissa - ravintola joka on perustettu tsaarin aikana eli joskus 1913, jos en väärin muista. Valmierassa oltiin yötä Ausekla (aamutähden) ielalla, ja Statoililta saa siellä parhaan kahvin.

Matkan aikana heräsin jokaikinen aamu ennen kymmentä, keskimäärin kahdeksalta - joskus jopa seitsemältä. Vettä tuli ainoastaan Valmieran uhrilehdossa, maaginen paikka se. Se on ollut joskus saari, nykyisin sitä kiertävät pelkät ojat. Ihmiset ovat kautta aikojen uhranneet siellä - Pakana-jumalille. Mutta me kävelimme sen saaren toiseen päähän ja kuunneltiin. Ei kuulunut yhtäkään ihmisen tuottamaa ääntä. Vettä, lintuja (mustarastas!) ja sateen rapinaa. Aivan mahtava tunnelma.

Tartto oli minulle samantekevä, mukava kaupunki joo, yliopisto ja kaikkea, mutta en mä siellä haluaisi asua. Not for me.

Pikkukaupungit, niissä on sitä jotain.

Huomenna taas koulua, ja kello on puoli 1. Menen nukkumaan ennen kuin on liian myöhäistä!