löööv

Mää aattelin olla tänään radikaali ja kirjoittaa rakkaudesta (oon tullu ihan pöpiks kun oon alkanu huuhtelemaan nenääni tai sitten oon vähän lääkkeissä...) Itseasiassa tästä samasta rakkaudesta on kerrottu jo kerran täällä.

Tänään mä haluan kertoa kaikille, että tässä on kovinta shittii viimevuodelta. Ja mitä sitten että se on löööv. No kuunnelkaa se kitara, semmonen hämärän yksinkertainen riffi joka jää päähän soimaan. Ja kiinnittäkää huomiota siihen A-osaan (Can't hold it too tight, these matters of security) kun se on kamalan haavoittuva se ihminen joka sen tekstin takana on. Ja sit se kun katoaa kaikki hetkeksi, paitsi kitara. Tiettekö, se on kamalan pienistä jutuista kun tehdään toimiva pop-biisi. Tää on varmaan vähä vaikee vaihtoehto monelle, ku "ei voi tietää mistä se laulaa". Mulle ei oo ollenkaan vielä selvinny mistä helvetistä mä oon jääny kii niin kovasti tohon koko orkkaan. Harmaa muistikuva ekasta kontaktista on mtv2:n välityksellä vuonna 2003, mutta vissiin kun Riikka vietti kesänsä Islannissa ja toi lahjaksi "Frà Islandi med elska fyrir Elise"-levynsä, jolle oli hankkinut Untitledin, Obstaclet ja NYC:in. En voinut olla ihastumatta.

Voin ihan suoraan ja ihan avoimesti sanoa, että koskaan en ole ainakaan rakastanut mitään ihmistä niin paljon kuin musiikkia. Tai ketään ihmistä, joka olisi ollut tärkeämpi kuin musiikki elämässäni. Voin olla pinnallinen ja kylmä näin sanottuani, mutta se on vain raaka totuus. Toiset saavat innotuksensa kirjallisuudesta, minulle tunteet syntyvät äänistä, eikä mistä tahansa vaan juuri tietynlaisista, niinkuin esimerkiksi tästä yhdistelmästä.