perjantai 27. kesäkuuta 2008

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Minulle jää

On väsyttänyt paljon, kipuja on vähän luonnottomiakin. Liekö sitä samaa kuin ennen... Puolivuotistarkastus on tosin vasta elokuussa. Töissä on aika sujuvaa, vähän kieltämättä kyrsii 520 abstraktia, mutta niistä puolet on jo hoidossa. Ja siihen meni 8pvää. Sama toinen, niin kaikki on ok.

En ole ehtinyt ajatella yhtä asiaa, joka on puolen toista viikon päässä. Se on Pipo ja kumppanit tulossa lavalle. Ei jännitä vielä, katsotaan sitten ensi viikolla. Perjantaina on lyhennetty päivä ja maanantai Interpolin jälkeen on vapaa. Hyvin olen asiani hoitanut. Sanomilla mulla alkoi vuosiloma, sitä on nyt 2vkoa putkeen. Yksi jäi vielä käytettäväksi. Käytetään joskus syksyllä sitten, jos vaikka oikeasti lähtee lomalle.

Lauantaina olen menossa Somerolle Garage-pileisiin. PPOO. Ja vapaata en saanut sukujuhlapäiväksi, joten ne pitää skipata. Ei kai tässä kummempia.

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Kuumaa kesää?

Kaatu sitten töissä serverit, ja heti huomaa miten haavoittuvainen on tää ihmiselo ja työ. Nyt kohta tunti istuttu tässä, vähän sähköpostia voi laittaa, mutta abstraktikirjaa on turha koota, koska tieto on siellä kaatuneella serverillä. Eikä voi järjestää sessioitakaan, koska siellä nekin ovat.

No joka tapauksessa, hommat on niin hyvällä mallilla jo nyt, että ei oikeastaan tarvitse stressata niistä, kuhan hoidetaan ens kuun aikana kirjat valmiiksi ja sitten käytännönjärjestelyä. Onneksi iltapäivällä on edessä Finlandiatalolla esittelyä: toinen duunikongressi pidetään siellä syyskuussa. Juuri ennen kuin se LOMA alkaa.

Mulla on edelleen aivan kamala matkakuume, kokoajan vahtaan lentoja ja kaikkea millä pääsis jonnekin. On varmaan pakko tehdä se pikamatka Latviaan - tai edes Viroon mahdollisimman pian. Marjo asuu nyt Tallinnassa ja Riinallakin alkaa äitiysloma ihan justiinsa. Kerttu mailasi, että hän on muuttanut Köpiksen "vantaalle", joten sinnekin voisi lentää. Oiskohan Finnairilla joku kesätarjous?

Ja kanssa joku muu kuume myös, unet ei meinaa loppua ja varsin monipuolisia yöunia onkin nähny. Lieneekö syynä lämpimät kesäyöt, kun unissani muutan Viroon maaseudulle pitämään matkailukeskusta? Tai puutaloon, jossa on kaksi kerrosta ja hurmaavat ikkunat. Kaikkea jännää tapahtuu siinä sivussa...

Joka tapauksessa, aion pitää nyt ruokiksen, koska se on järkevää tähän väliin. Adios ja kuumaa kesää!

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Juhannusjuhla tosiaan..


Kiksun kanssa edustettiin, juotiin Becherovkaa ja no nähtii kokko ja alastomia ihmisiä. Näitä o vaikka kuinka mitä tapahtui ja ei niitä kaikkia voi tietää. Kivaa oli - pääasia.

perjantai 20. kesäkuuta 2008

Jaanji/Juhannus!

Lähen iha just Savoon polskimaan ja saunomaan ja kattelemaan vastarantaa. Palaan sitten sunnuntaina ja kamalasti tapahtuu taas. Ens viikolla Kesäkarkelot Somerolla ja luvassa ainakin töitä. Juu! Medeinaksi metsien jumalattareksi!

Hyvää ja lämmintä juhannusta!

Ja ensiviikolle myös hyvää Jaanipäivää! Prieciigu Jaanju! Let's Liiiiiigo!
Kas nekaiti’i labiem ļaudīm, Līiigo līiigo,
Sieru ēsti’, alu dzert’i, Līiigo,
Ugunskurs tas vecais brālis , Līiigo līiigo,
Jāņos ilgi turēsies, Līigo!

(tässä käsketään juhannuslasten, hyvien ihmisten syömään juustoa ja juomaan alusta (olutta) ja siinä sitten tulilla ollaan, Juhannus tulee varmasti!)

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Valmis


Oli kivaa.

















P.S. Ei irtoo tollakaan mekolla! :D

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Kalapuikkoja ja Posteljoonaa.

Aamulla kun kävelin töihin, istuivat pojat Pohjoisen rautatiekadun varrella poltellen hookahiansa. Tervehtivät oikein kauniisti: toivottivat hyvää huomenta. Nyt olen työskennellyt jo puoli tuntia töissä ja selannut vakionettipaikat. Toinen työ menee mukavasti myös, pidän työilmapiiristä ja hommista, joissa on oppinut uutta.

Joka tapauksessa, nyt on iskenyt aivan kamala matkakuume. Mietin kokoajan vaihtoehtoja matkustamiseen - kyllä se US on vieläkin mielessä, mutta jos vaikka ihan vähän kävisi rajojen ulkopuolella esimerkiksi elokuussa Borderrockissa (Joka järjestetään Latvian ja Viron rajakaupungissa Valka/Valgassa. Saas ny nähdä.

Oikeastaan mitään ei ole tapahtunut, olen tapaillut kavereita - somerotkin on taas viihtyneet Helsingissä ja mikä sen mukavampaa. Ainut haittapuoli on se, että sitä kuivaakin kylmempää menee sitten vähän liian herkästi.

Tänään tarjolla on boolia, nuohoojamestarin vuohenjuusto-lakkakakkua, salaattia & patonkia ja vähän varmaan jotain muutakin. Se, että maisterinpaperit saapuvat toivottavasti ensiviikolla - sitä sietääkin juhlia vielä kerran. Arvostelupaperit G:stä saapuivat, juuri niin kuin itsekin ajattelin ajattelivat Vanhasalo ja Mantere.

Vielä viisi tuntia. Mitä sitä keksis kun Dharmapummitkin on kohta luettu, työhakemus (duuni alkais lokakuussa vasta) laitettu ja lehdetkin kohta luettu? Mutta juu. Kyllä tää tästä, rauhottumista ennen iltaa.

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Polttaa, asfaltti polttaa!

No juu, kesä tuli - sen myötä seuraavat asiat:
Valmistujaiset (saldo: 5 pyyheliinaa, koru ilman ketjua, jälkiruokahaarukka-sarja!)

Kesäduuni (Kiva työpaikka, mukavia psykoterapeutteja s-postin päässä, letkeät noin 6-8 tuntiset kahdeksantunnin duunipäivät, palkka sitten joskus....)

Oksennustauti (kesti sunnuntai-tiistai, kamalimmat vatsanväänteet kuin koskaan, voittaa krapulaoksun 10-0)

Ilmaistapahtumat (huomenna Basso, sunnuntaina Käpylä, ensviikolla ainakin ruotsinlaiva ja juhannus Tallinnassa/Virossa?)

Ja viimeiseksi: pääsykoerumbat, joissa en tosin itse ole osallisena, mutta josta Kaisa veti tänään pisimmän arvan: Onnea TAIKin tuottajaopiskelijalle!