Back to Basics

Noin. Kestihän se kesä jonkin aikaa. Olikin niin kiireistä, ettei ole ehtinyt. Nyt olen tehnyt paluun Helsinkiin, töihin ja omaan elämään. Tämä alkaa vaikuttaa onnelliselta taas. Riiassa on omat hyvät puolensa, mutta Helsinki. Minun kaupunkini.

Aloitin työt Vantaalla projektissa, joka kuulostaa ja on aivan mainio. Pidän työstä päivä päivältä enemmän, enkä ole kertaakaan ajatellut, että se on väärä. Okei, olen ollut kohta kaksi viikkoa töissä - mutta silti!

Ajattelin alkaa tekemään myös tästä blogista toisenlaista: kunhan pääsen palaamaan normirytmiin. Olen koditon syyskuun loppuun asti - tässä aluksi hiimailen Kirby-koiran seurana ja jatkan sitten vielä ehkäpä viikon jossain. Katsotaan mitä tuleman pitää!

Siihen kesään kauan kauan sitten

Riiassa alkoi eilen kesä. Hellerajat paukkui nätisti rikki poikki ja pinoon. Puut ovat ihan vaalean vihertäviä, oma mieli on paljon selkeämpi kun on valoisampaakin. Siskot ja äiti olivat kylässä äitienpäivänä. Kiertelimme kaupunkia ja Kuzen kahvilasta on tullut minulle sunnuntaipaikka.

Työtä on paljon, otin lisää tunteja, nyt opetan noin 32tuntia viikossa ja se tuntuu. Ei ihminen sitä jaksa. Minä kaipaan keskusteluja, ihmisiä, mutta on niitä täälläkin. Puhuin tänään synttärisankari-Lienen kanssa paljon asioista, jotka askarruttavat. Liga neuvoi mihin mennä lääkärille. Olin hiukan kipeänä viimeaikoina. Toivottavasti vakuutus korvaa kulut.

Ensi viikolla menen Helsinkiin katsomaan hiukan WILCOA. Tuntuu, että sosiaalinen elämä on kutistunut. On niin väsynyt rakentamaan uutta. Onhan tässä tuttavia ja Maija, Liiga ja Ima, mutta onko se tarpeeksi. Suomessa minulta ei vaadita niin paljon ja voin olla ihan itseni.

Mutta parasta on luvassa: kaksi minun lempibändiä Latviasta (Tesa, Soundarcade) nousee samalle lavalle. Luvassa on kitaravalleja ja bassovyörytystä. Sellaista, että tuntuu. Sitten päivä lomaa. Ajattelin mennä etnografiseen museoon. En ole koskaan käynyt.

Ta(i)katalvi

Istun vaan ja kuuntelen kun Ville laulaa yöstä ja enkeleistä ja rakkaudesta. Uuden aamun lauluja, siis. Jaana on pian Riiassa ja sitten täytyy taas olla sosiaalinen, ei sillä - pidän siitä, että ihmiset vierailevat. Mutta kokoajan enemmän kaipaan Helsinkiin, enkä malta olla ilman. Luulen, että koko se kesäloma tulee vietettyä osittain Helsingissä, mutta katsotaan. Suomessa kaikki on lähempänä ja Suomessa kierrätetään roskat. Suomessa on saunoja ja Suomessa on mukavia poikia.

Olen ollut hiukan kipeänä, ei mitään verrattuna vanhoihin aikoihin, joten olen ihan tyytyväinen. Menin tänään kipeänä töihinkin. Nyt tekisi mieleni olutta. Kylmää siideriä. Suomalaista seuraa! Mutta se Jaana on kohta täällä. Huomenna on Cosmobile keikalla Nabaklabissa. Siellä lisää niitä suomalaisia.

Olisi myös hienoa tienata sen verran, että kuukauden lopussa ei olisi satasta miinuksella. Kamalan hienoa. Ehkä jo ensi kuussa.

Sitten minä haluaisin treenata Tiinan kanssa. Vähän soiteltas, tulis parempi mielikin. Ehkä sekin onnistuu, paitsi jos se Tatti muuttaa kauas (tai ei niin, mutta vähän kauas). Ja minä haluan kesällä TUSKAAN. Tänään näyttää olevan paljon asioita, joita haluaa.

Lähden hakemaan Jaanaa. Ja olutta. Huomenna töitä kuitenkin. Ollaan kohtuudella.

Kiire

Ei täällä oikeasti ole kiirettä, on vaan päätöntä aikaa, jota ei osaa kohdistaa mihinkään. Nytkin, tekisi mieli nukkua, mutta toisaalta voi vaan olla. Työt on tehty yleensä puoleen päivään mennessä, ja sitten ei oikein tiedä mitä tekisi. Kaipaan bänditreenejä ja kotiseuraa. En mä ole koskaan osannut shoppailla, enkä edes käydä kaupungilla... No perjantaina on Soundarcaden keikka, edes jotain.

Eilen olin Helsingin barokkiorkesterin konsertissa. Se oli tosi vaikuttava (ja yllätys, Suomen suurlähetystö tarjoili sitten taas viiniä). On jotenkin vaikea olla, kun toisaalta tapahtuu niin paljon, mutta itse haluaisi, että tapahtuisi enemmän sellaista jotenkin rauhallista, ehkä älykästä toimintaa - jutella yhdelle kaverille kerrallaan jne. Eikä mitään minglausta (kiitos sille irlantilaiselle psykoterapeutille tästäkin sanasta!).

Niin, olinhan mä taas ihan juuri hetken aikaa sitten Helsingissä. Siellä oli kivaa ja ristiäiset. Ristiäiskuvat on suhteellisen onnistuneita, joten LAPKO-krapula ei näy päällepäin.

Seuraava kerta Helsingissä ois 20-23.5. Sitten Savoon(ja Helsinkiin) 4-7.6. Äh, mä menen nukkumaan. Ei tässä muuta.

Laadulla ja rakkaudella.

Olen käynyt kulttuuririennoissa. Viimekuussa oli vuorossa helsinkiläinen bändi Folkewestside ja samaan aikaan suunnilleen oli myös klassisen musiikin konsertti, jossa kävin. Se oli mielenkiintoinen. Säveltäjät olivat Schumannit (Clara ja Robert) sekä Heinz Holliger, joka paljastui aivan mainioksi säveltäjäksi. Se, että soitinta käytetään monipuolisesti (flyygeliä idiomina, selloa aerofonina), on aina säveltäjälle plussaa. Kuka tahansa musiikin kanssa työskennellyt osaa laittaa koskettimet ja kielet nuottiviivastolle. Tosin aina on kyse siitä, että ne ovat oikeassa järjestyksessä.
Noh, tällä viikolla oli vielä enemmän laadulla ja rakkaudella. Kävin Riian uudessa teatterissa katsomassa Alvis Hermaniksen ohjaamaa näytelmää Sinivaaran Martta (Zilakalnaa Marta). Se oli latviaksi, näytelmä kertoo naisesta, joka parantaa sairaita - auttaa pulassa olevia ja myös itse on elämässä kiinteästi mukana. Vaikka tarinat ovat usein synkkiä ja traagisia, taustalla on lämpö, joka syntyy ihmisen välittämisestä. Minua näytelmä kosketti, vaikka minä en kaikkea ymmärtänytkään. Meinasi tulla itku silmään.
Sittemmin minulla ei ole netti kotona toiminut, mutta nyt toimii taas. Olen tehnyt muuta. Katsonut olympialaisia. Aloittanut uudelleen kirjoittamaan. Kirjoittanut artikkeleja. Suunnitellut väitöskirjatyötä, jota tekisin, jos aikaa olisi. No se taitaa olla kuitenkin seuraavana ohjelmassa, joten kyllä se joskus valmistuu.
Työssä on ollut paljon tekemistä. Uusi työ on myös kunnossa. Taas tarjottiin työtä, sitä voisi tehdä kotona. Pitänee kysyä millaisista määristä käännöksiä on kyse. Ei tässä burnoutia ole tulossa. Mutta taas olen kerännyt. Kai sitten olen työnarkomaani.
Lähiaikoina luvassa on hyvää seuraa Helsingistä (huomenna eräs entinen/papereissa nykyinen herrasmieskämppis saapuu lomailemaan), keikkoja, paljon työtä ja koulutusta. Enää puolitoista viikkoa ja olen Helsingissä. Missä siellä? En tiedä vielä, mutta ehkä sekin selviää lähipäivinä. Viimeaikoina on lämmittänyt asiat, jotka ilmenevät täältä. Ja tänään on soinut päässä tämä.
Mutta me näemme pian. Kerron sitten lisää! Ikävöin kovasti, mutta jotkut asiat korvaavat toisia. Ja toki edelleen kaikki on tervetulleita kylään. Ilmoittakaa etukäteen. Tänne on tunkua enemmän kuin viimekerroilla, vaikka asuntokin on huonompi. :D

Käytöksestä (kanelipulla 2)

Kuinka ihmiset käyttäytyvät? Huomaan, että itsestänikin on tullut ilkeämpi, töykeämpi ja välinpitämätön. Ihan sama ehtiikö mummo bussiin, kunhan itse ehdin. Ihan sama miten oppilaat oppivat, kunhan minä saan antaa opetusta. Onneksi tiedostan käytöksen muutoksen: ilman muutosta en tiedä, pystyisinkö toimimaan niin tehokkaasti tässä yhteiskunnassa. Kassa ryöstää 50 santimia, jos vaan saa mahdollisuuden. Mikään ei toimi, en toimi sitten itsekään. Tavallaan se on niin, että ympäristö tekee kaltaisekseen. Silti minä hymyilen kassalle, sanon hyvää päivää tai iltaa, jos on ilta. Oikein piruillakseni käyttäydyn hyvin. Varmaan juttelisinkin heille, jos osaisin niin hyvin. Naururypyt silmäkulmissa, sanoin, että ikä alkaa painaa - latvian tytöt sanoivat, että ei se haittaa: niistä näkyy että olet ollut onnellinen.

No johan oli väite. Sitä päädyin pohtimaan. Olinko onnellinen? Olin. Olenko onnellinen? Olen. Minulla on kaikki, mitä ihminen tarvitsee - okei, voisko joku ilmoittautua poikaystävälistalle? - mutta työ, josta pidän; ympärillä ihmisiä, joiden kanssa viihdyn; joku odottamassa paluuta Suomeen; Laura, joka oksentaa isän autoon... Itse olen onneni tehnyt - suhtautunut helposti asioihin: stressaamatta töistä, ihmisistä, elämästä. Ja katsokaa, kaksikymmentä ja seitsemän vuotta täyttä elämää. Todellakin.

Niin mitä ympärillä. Tämä yhteiskunta on jakautunut. On he ja me. Kun olet sen toisen ryhmän kanssa, niin kuulet pahaa toisesta. Ja kun olet kaikkien kanssa yhdessä - elämä näyttää olevan hyvin - ollaan tässä kaikki ystäviä. Se vain näyttää. Mutta sitten kun toiset menevät, alkaa kuulua lauseita "Sekin tanssii kuin huora", "Mieshuora", "Sen kaverit kuuluu semmoiseen mafiaan", "Idiootteja ne, eihän ne tajua mistään mitään", "sellaisia 'ne' ovat: kuin koiria". Ole siinä sitten vakavalla naamalla. Tämän vuoksi virolaiset eivät kai pidä eteläisistä naapureistaan. Nuoleskelun kulttuuri on syvällä ja siihen törmää niin 50-vuotiaiden ikäluokassa, kuten myös 16-vuotiaiden keskuudessa. Ja mitä helvettiä, toisella puolella huonetta istuvaa tyttöä voi myös avoimesti kutsua "bitchiksi". Oh noes. No, eivät kaikki ihmiset ole semmoisia. Jotkut osaavat jopa käyttäytyä, ja toiset pitävät suunsa kiinni omista ajatuksistaan - kuten minä. Ei tulisi mieleenikään kirjoittaa tätä englanniksi :D

Mitä muuta? Tänään tapaan suomalaisen toimittajan, joka tekee juttua katoavasta latvian kansasta. Olen käynyt Helsingissä (vilkutivilkuti kaikki kivat) ja latvialaisessa uimahallissa sekä saunassa. Molemmat oli ihan mukavia: sauna jopa mielettömän hyvä kokemus! Lauantaina kai tulee Heikkilän bändi Riikaan ja johan me ollaan sovittu tyttöjen kanssa, että pitäähän se ihme nähdä. Pian Riiassa myös Suvi ja toivottavasti talvilomaviikollaan eräät Helsingin hurjapäät. Lupaan pitää keskiviikon tai perjantain vapaana, jos täällä on talvilomalaisia - siis sunnuntain lisäksi :)

Ainiin, miksi kanelipulla 2? No Kanelipulla on täällä niin hyvää, että jopa lähikaupasta saa paikanpäällä leivottua kanelipullaa, joka on vielä lämmin ja ihana! Mutta nyt, meikkiä naamaan, ettei telkkarissa kiillä. Laitan tietoa tulemaan, milloin ja missä jos ja kun.